Helsingin liikuntalautakunta esittää maa-alueen varaamista liikuntahallille Salmisaaresta

Helsingin kaupungin liikuntalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että YIT Rakennus Oy:lle varattaisiin vajaan 6 000 neliömetrin suuruinen kaavatontti liikuntakeskuksen suunnittelua varten vuoden 2009 loppuun saakka Salmisaaresta. Kaupungilla on jo asemakaavan mukainen liikuntalaitostontti Salmisaaren uudella kaava-alueella. YIT:n kustannusarvio liikuntahallille on noin 30 miljoonaa euroa.

Hallituksen neljännestä lisätalousarviosta lisärahoitusta myös rakentamiseen

Hallitus on sopinut kuluvan vuoden neljännen lisätalousarvioesityksen sisällöstä. Lisämäärärahoja on tulossa muun muassa liikenneturvallisuuden parantamiseen, maa-alueiden lunastuskorvauksiin sekä rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävään taustaselvitykseen.

Santaparkin home- ja hajusaneeraus viimeisteltiin Rovaniemellä

Rovaniemen Syväsenvaaran väestönsuojan luolastoihin rakennetun Santaparkin kunnostyö on saatu viimeistellyksi. Joulupukin kotiluolastossa todettiin viime talvena runsaasti hometta, sädesieniä ja lämpöeristeistä irronneita mineraalikuituja. Kunnostustöitä tehtiin keväästä asti.

Rakentamisen palkkasumma kasvoi 12,1 prosenttia kesä-elokuussa

Rakentamisen palkkasumma oli kuluvan vuoden kesä-elokuussa 12,1 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona. Rakentamisen palkkasumman kasvu oli kaikista päätoimialoista nopeinta. Koko talouden palkkasumma kasvoi 5,3 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen liiketoiminnan kuukausikuvaajista.

Espoon kaupunginhallitus hyväksyi lainan valtiolle Kehä I:n kunnostukseen

Espoon kaupunginhallitus on hyväksynyt Tiehallinnon kanssa tehdyn sopimuksen, jonka mukaan kaupunki vauhdittaa Kehä I:n parantamista välillä Turunväylä-Vallikallio maksamalla tilapäisesti valtion puolesta 81,37 miljoonaa euroa kunnostustöiden kustannuksista. Sopimuksen mukaan valtio maksaa Espoolta saamansa osuuden takaisin kaupungille vuosina 2012 ja 2013. Järjestely mahdollistaa kunnostustöiden alkamisen jo ensi vuoden alkupuolella.

Espoon Tapiolaan kaavaillaan 3 000 auton kallioparkkia – kustannukset 109 miljoonaa euroa

Espoon kaupunginhallitus on hyväksynyt suunnitelman, jonka mukaan Tapiolan liikekeskuksen alle louhitaan kaksikerroksinen pysäköintilaitos noin 3 000 autolle. Pysäköintilaitoksen toteutus tapahtuu vaiheittain. Rakentamisen aloittamiseen varaudutaan vuonna 2009, ja vuoteen 2012 mennessä arvioidaan valmistuvan pohjoinen ja eteläinen liittymätunneli sekä noin 1 700 autopaikkaa.