Uusien asuntojen myynti täysin jumissa Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain uusien asuntojen myynti painui edelleen rajusti Yhdysvalloissa joulukuussa 2007. Uusia asuntoja myytiin joulukuussa Yhdysvaltain kauppaministeriön mukaan kausitasoitettua 604 000 asunnon vuosivauhtia, mikä on 4,7 prosenttia vähemmän kuin marraskuussa ja peräti 40,7 prosenttia vähemmän kuin joulukuussa 2008, jolloin asuntoja myytiin vielä hieman yli miljoonan vuosivauhdilla. Joulukuun myyntimäärä on alhaisin sitten vuoden 1995.

Venäjän ikkunoiden kysynnän odotetaan kasvavan 6,6 prosenttia vuodessa 2016 asti

Venäjän rakennusmarkkinoiden buumin myötä myös ikkunoiden kysyntä on kasvanut viime vuosina. Ikkunoiden kysynnän arvioidaan olleen noin 683 miljoonaa euroa vuonna 2007 ja kuluvana vuonna sen ennustetaan nousevan 729 miljoonaan euroon. Kysynnän ennakoidaan jatkavan kasvuaan keskimäärin 6,6 prosentin vuosivauhdilla vuoteen 2016 asti, jolloin kysynnän arvioidaan olevan noin 1,2 miljardia euroa.

Rakentamisen luottamus lähes ennallaan tammikuussa 2008

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n suhdannetiedusteluun perustuva rakentamisen luottamusindikaattori ei ole tammikuussa 2008 juuri muuttunut joulukuusta 2007. Rakentamisen uusin saldoluku on +16, kun se oli joulukuussa +15. Luottamus on edelleen selvästi keskiarvoa vahvempaa, sillä indikaattorin pitkäaikainen saldoluku on -1.

Asuntoon satsaavien määrä vähentynyt tammikuussa 2008

Nykyisen asuntonsa peruskorjaukseen tai uuden asunnon ostoon aikoo panostaa seuraavien 12 kuukauden aikana entistä harvempi kotitalous. Kotitalouksista 23 prosenttia aikoo joko ’varmasti’ tai ’ehkä’ satsata asuntonsa korjaamiseen seuraavien 12 kuukauden aikana. Osuus on laskenut selvästi kuukaudessa, sillä joulukuussa lukema oli 29 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tammikuussa tekemästä kuluttajabarometristä.

Uudisrakentamisen volyymi kasvoi 10,3 prosenttia marraskuussa 2007

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi nousi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viime vuoden marraskuussa 10,3 prosenttia edellisen vuoden marraskuuhun verrattuna. Asuinrakentamisen volyymi supistui 8,1 prosenttia. Rivi- ja kerrostalojen rakentamisen volyymit supistuivat edelleen ja myös omakotitalojen rakentamisen volyymin väheneminen jatkui.

Tecnomen selvittää kahden kiinteistönsä myyntiä

Tecnomen Oyj on päättänyt selvittää mahdollisuutta kahden kiinteistönsä myyntiin. Yhtiö on antanut Espoon Suomenojalla sijaitsevan pääkonttorikiinteistönsä mahdollista myyntiä koskevan toimeksiannon Catella Corporate Finance Oy:lle. Mikäli kiinteistö myydään, Tecnomen jatkaisi kiinteistössä vuokralaisena. Lisäksi Tecnomenin Shannonissa Irlannissa sijaitsevien kiinteistöjen osalta tullaan tekemään mahdollista myyntiä koskeva selvitys.