Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin ydinkeskustan toimistovuokrat jälleen nousussa – kiinteistösijoittajat iloitsevat

Piristynyt taloustilanne on sysännyt toimistovuokramarkkinat pieneen nousuun.

Piristynyt taloustilanne on sysännyt toimistovuokramarkkinat pieneen nousuun.

Toimistovuokramarkkinoiden käänne tapahtui kuluneen talven aikana ja sitä vauhditti suotuisasti kehittynyt talous. Kiinteistötietoa tuottavan KTI Markkinakatsauksen ja Raklin toimitilabarometrin mukaan Helsingin keskustan uusia toimistotilavuokrasopimuksia kuvaava vuokraindeksi kääntyi vuositasolla 2,1 prosentin nousuun.

Parhaiden tilojen vuokratasot ovat ydinkeskustassa vakiintuneet yli 30 euroon neliöltä, ja uusien vuokrasopimusten mediaanivuokratasokin on KTI:n tilastoissa reilusti yli 28 euroa viimeisimmällä puolivuotisjaksolla.

Piristynyt taloustilanne näkyy myös pääkaupunkiseudun markkinavolyymeissä, ja uusia toimistovuokrasopimuksia alkoi KTI:n tietokannassa nyt lukumääräisesti enemmän kuin kertaakaan viimeiseen vuosikymmeneen. Käytössä olevan toimistotilan määrän muutosta kuvaava nettokäyttöönotto kääntyi 50 000 neliötä positiiviseksi viimeisen puolen vuoden aikana.

Vilkas sijoituskysyntä ja pohjalukemissa pysyttelevä korkotaso laskevat sijoittajien nettotuottovaatimuksia alaspäin. Helsingin keskustan toimistokiinteistön tuottovaatimus saavutti jälleen RAKLI-KTI Toimitilabarometrissa uuden pohjalukeman, 4,6 prosenttia. Hyvälaatuiseen ja keskeisen sijainnin asuntokiinteistöön oltaisiin nyt halukkaita sijoittamaan 4,2 prosentin ja liikekiinteistöön 4,9 prosentin nettotuotolla.

Tämän vuoden tammi-maaliskuussa kiinteistökauppoja tehtiin 1,2 miljardilla eurolla. Se on noin miljardi euroa vähemmän verrattuna viime vuoden samaan ajanjaksoon. Kauppoja on lukumääräisesti tehty vilkkaasti, mutta satojen miljoonien eurojen kauppoja ei ole toistaiseksi nähty kuin yksi, kun puolet Kampin kauppakeskuksesta vaihtoi omistajaa.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin ydinkeskustan toimistovuokrat jälleen nousussa – kiinteistösijoittajat iloitsevat”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat