siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Itämeren kaasuputki sai rakentamisluvan


Etelä-Suomen aluehallintovirasto on odotetusti myöntänyt rakentamisluvan Itämeren alittavalle Nord Stream -kaasuputkelle. Putken rakentaminen alkaa huhtikuussa, ja sen pitäisi valmistua kahdessa vuodessa.

Virasto perusteli luvan myöntämistä sillä, että putken rakentamisesta ei koidu pitkäaikaisia haitallisia muutoksia meriluonnolle, vaikka putken rakennusvaiheessa merenpohjasta lähtee liikkeelle haitallisia aineita.


Lupapäätöksestä on vielä mahdollista valittaa, mutta muutos putkipäätökseen on epätodennäköinen. Tätä mieltä on myös ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.). Hän luottaa siihen, että lupapäätöksen valmistelussa on tehty niin huolellista työtä, että mahdolliset valituksetkaan eivät päätöstä enää kaada.


Nord Stream toivoo, että valituksia ei tulisi lainkaan. Yhtiön yhteiskuntasuhdejohtajan Sebastian Sassin mukaan yhtiö on neuvotellut jo etukäteen esimerkiksi ympäristöjärjestöjen kanssa.


Kaasuputken rakentamiselle ovat jo aiemmin antaneet suostumuksensa Ruotsi, Tanska, Venäjä ja viimeksi joulukuussa Saksa. Suomi oli siten viimeinen maa, joka hyväksyi putken rakentamisen. Suomessa maakaasuputkea käsiteltiin pitkälti ympäristöasiana, eikä siitä haluttu tehdä poliittista kysymystä.


Nord Stream -putken on tarkoitus toimittaa Venäjän maakaasua Länsi-Euroopan markkinoille.



STT


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Infra" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Itämeren kaasuputki sai rakentamisluvan"

Kaikki kentät ovat pakollisia.