Kokeile kuukausi maksutta

Turku havittelee mittavaa musiikkitaloa Aurajoen rantaan

Turkuun Aurajoen rantaan aiotaan rakentaa suuri musiikki- ja kongressitalo muutaman vuoden kuluttua. Samaan pakettiin kaavaillaan myös hotellia, uusia asuintaloja ja pysäköintihallia. Kokonaisuuden kustannusarvio on liki 150 miljoonaa euroa.

Turkuun Aurajoen rantaan aiotaan rakentaa suuri musiikki- ja kongressitalo muutaman vuoden kuluttua. Samaan pakettiin kaavaillaan myös hotellia, uusia asuintaloja ja pysäköintihallia. Kokonaisuuden kustannusarvio on liki 150 miljoonaa euroa.

Asiaa selvittäneen kaupungin toimikunnan mukaan paras paikka rakennukselle on niin sanotulla hämähäkkitontilla, Turun kaupunginteatterin vieressä. Toimikunnan mukaan paikkaa puoltavat muun muassa sijainti sekä kaupunkikuvaan liittyvät seikat.

Toimikunta päätyi näin samalle kannalle kuin virkamiesryhmä, joka teki musiikki- ja kongressitalosta ensimmäisen esityksen viime keväänä.

Nykyaikainen kulttuurikokonaisuus

Tuoreen jatkoselvityksen sisältö julkistettiin tiistaina. Selvitykseen ei sisälly varsinaisia päätösesityksiä, vaan asia jätetään toistaiseksi harkintaan.

Toimikunnan ehdotuksen mukaan Aurajoen rantaan rakennettaisiin 1 500-paikkainen musiikki- ja kongressitalo sekä noin 300 huoneen kongressihotelli ja maanalainen pysäköintilaitos. Lisäksi alueelle voitaisiin rakentaa asuinkerrostaloja. Kaikkiaan rakennusten pinta-ala olisi yli 60 000 kerrosneliömetriä.

Toimikunnan mukaan uudisrakennukset muodostaisivat yhdessä Turun kaupunginteatterin sekä Wäinö Aaltosen museon kanssa Aurajoen rantaan kokonaan uuden kulttuurikokonaisuuden.

Julkista ja yksityistä rahoitusta

Koko hankkeen kustannusarvio on 148 miljoonaa euroa. Itse musiikki- ja kongressitalon osuus on 71 miljoonaa.

Rakennushankkeen toteuttamista varten toimikunta ehdottaa perustettavaksi kiinteistörahastoa. Kaupunki olisi siinä yhtenä osakkaana, minkä lisäksi mukaan tulisi yksityisiä rahoittajia.

Uudisrakennusten lisäksi kokonaisuuteen kuuluu kaupunginteatterin peruskorjaus. Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtasen mukaan hankkeen vaiheittainen toteutus voisi alkaa juuri teatterin remontista ja laajennuksesta.

Musiikki- ja kongressitalon rakentaminen jäänee Virtasen mukaan ensi vuosikymmenelle, Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 jälkeiseen aikaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Turku havittelee mittavaa musiikkitaloa Aurajoen rantaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat