Kokeile kuukausi maksutta

Morenian toimitusjohtajaksi Eero Moilanen

Maa-ainesliiketoimintaa harjoittavan Morenia Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu diplomi-insinööri Eero Moilanen (45). Moilanen aloittaa Morenian palveluksessa huhtikuun alusta sijoituspaikkanaan Oulun toimipiste. Toimitusjohtajan tehtävät siirtyvät Moilaselle kesäkuun alusta. Morenian nykyinen toimitusjohtaja Pertti Oikarinen jää eläkkeelle syksyllä 2009.

Moilanen on ollut aikaisemmin useissa toimialan johtotehtävissä ja yrittäjänä. Viimeksi hän on toiminut Destia Oy:n hoito- ja lauttapalveluiden Pohjois-Suomen yksikön johtajana.

Morenia on Metsähallitus-konserniin kuuluva tytäryhtiö. Morenia jalostaa ja myy maa- ja kallioperän aineksia sekä niistä valmistettuja tuotteita. Lisäksi yhtiö harjoittaa maa- ja vesirakennustoimintaa, maansiirtotoimintaa sekä toimialaan liittyviä konsultointi- ja rakennuttajapalveluita.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Morenian toimitusjohtajaksi Eero Moilanen”

Vastaa