Rakennus- ja yhdyskuntasektorin suunnittelu- ja konsulttiyritys WSP yhdistää Suomessa toimivat yhtiönsä. Tähän asti WSP Finland on vastannut rakennus- ja energiasektorin suunnittelusta ja WSP Environmental energia- ja ympäristökonsultoinnista. Yhdistymisen myötä WSP Finland tarjoaa kaikkia WSP Groupin liiketoimintojen palveluita vuoden 2011 alusta lähtien.

WSP yhdistää yhtiönsä Suomessa

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

”Yhtiöiden yhdistämisellä vastaamme kahteen tarpeeseen: energia- ja ympäristöpalveluiden sekä monialaisten suunnittelupalveluiden kysynnän kasvuun. Haluamme mennä niihin entistä vahvemmin mukaan”, WSP Finlandin toimitusjohtaja Matti Mannonen kertoo.

Mannosen mukaan laajemmilla kokonaisresursseilla yhtiö pystyy tarjoamaan asiakkailleen entistä kattavampia suunnittelukokonaisuuksia. ”Esimerkiksi tuuli- ja biovoimahankkeissa pystymme tarjoamaan asiakkaalle täyden palvelun vaikutusarvioinneista rakennussuunnitteluun ja projektinjohtoon.”

WSP Finland kuuluu kansainväliseen WSP Groupiin. WSP aloitti toimintansa Suomessa vuoden 2007 alusta. Suomessa yrityksessä työskentelee kaikkiaan 370 asiantuntijaa Helsingissä, Oulussa, Järvenpäässä, Tampereella, Jyväskylässä ja Rovaniemellä. Liikevaihto vuonna 2009 oli 27 miljoonaa euroa.

WSP:n nimen alle ovat fuusioituneet WSP LT-Konsultit Oy, WSP SuunnitteluKortes Oy, WSP TutkimusKortes Oy, Gridpoint Finland Oy, Insinööritoimisto Pekka Heikkilä Oy, Geosurf Oy sekä Fundus Oy.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “WSP yhdistää yhtiönsä Suomessa”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi