Kokeile kuukausi maksutta

Keski-Suomen betoniyrittäjät kritisoivat poliitikkoja puun suosimisesta

Keskisuomalainen betonituoteteollisuus vaatii eri rakennusmateriaaleille tasavertaista kohtelua poliittisessa päätöksenteossa. Betonituoteteollisuus on huolissaan valtiovallan kasvavasta ohjaamisesta ja etenkin puuraaka-aineen suosimisesta. Betonituoteteollisuuden mielestä vapaaseen kilpailuun perustuvassa taloudessa elettäessä on tärkeää, että kaikki rakennusmateriaalit ovat tasavertaisessa asemassa.

Keskisuomalainen betonituoteteollisuus vaatii eri rakennusmateriaaleille tasavertaista kohtelua poliittisessa päätöksenteossa. Betonituoteteollisuus on huolissaan valtiovallan kasvavasta ohjaamisesta ja etenkin puuraaka-aineen suosimisesta. Betonituoteteollisuuden mielestä vapaaseen kilpailuun perustuvassa taloudessa elettäessä on tärkeää, että kaikki rakennusmateriaalit ovat tasavertaisessa asemassa.

”Markkinoiden ja asiakkaiden valintojen tulee ratkaista rakentamisen materiaalit”, Betoniteollisuus ry:n johtokunnan jäsen, HB-Betoniteollisuus Oy:n toimitusjohtaja Eero Nieminen sanoi Jyväskylässä perjantaina 14. tammikuuta pidetyssä keskisuomalaisen betonituoteteollisuuden järjestämässä tilaisuudessa.

Betonituoteteollisuuden mukaan toisten rakennusmateriaalien suosiminen esimerkiksi rakennusmääräyksiä kyseisten materiaalien osalta lieventämällä aiheuttaa laatutason heikkenemistä, kilpailun vääristymistä sekä tehottomuutta. Tämä ei palvele sen enempää kansantalouden kokonaistehokkuutta kuin yksityistä kuluttajaakaan.

”Siitä huolimatta, että rakennuslaki ei salli rungon rakennusaineeseen liittyvää kaavamerkintää, pyrkivät jotkut kunnat määräämään asemakaavan kautta rakennuksien runkomateriaaleja. Määräys on sekä kilpailua rajoittava että vääristävä”, Betset Oy:n toimitusjohtaja teollisuusneuvos Hannu Löytönen totesi.

Betoniala vetosi materiaalin paloturvallisuuteen

Betonituoteteollisuuden mukaan betoni tarjoaa asuinrakennustuotannon raaka-aineena huomattavia etuja puuhun verrattuna monissa energiatalouteen sekä paloturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi betoniala esittää, että rakennuksen koko elinkaaren aikainen ympäristökuormitus on kivitalorakentamisessa edullinen.

Tilaisuudessa kuultiin paloturvallisuutta koskevana asiantuntijapuheenvuorona diplomi-insinööri Tauno Hietasen esitys puurakentamisen säädösmuutoksia valmistelleen työryhmän linjauksista. Kritiikki työryhmän linjauksissa kohdistui erityisesti puukerrostalojen kantavien rakenteiden palosuojaukseen.

Hietanen kertoi, että puukerrostaloissa ei suunnitellulla levysuojauksella tulla koskaan pääsemään lähellekään samaa paloturvallisuutta kuin betonirakenteisissa asumuksissa. Kun puurakenteisissa kerrostaloissa palo leviää nopeasti vaikeasti sammutettaviksi pesäkkeiksi erilaisiin kotelorakenteisiin, betonirakenteet eivät osallistu paloon millään tavalla. Palokunnan mahdollisuudet sammuttaa kotelossa oleva palo ovat erittäin rajatut, ja tällainen palo sammuu vasta, kun kaikki palava on palanut tai kotelo täytetty kokonaan vedellä.

Betoniteollisuus ry:n toimitusjohtaja Olli Hämäläinen totesi palomääräysten keventämisen heikentävän suomalaisten turvallisuuden tasoa.

”Tämä koskee asukkaiden ja pelastustoimen henkilöiden turvallisuutta. Kuka haluaa vaarantaa oman turvallisuutensa puukerrostalon yläkerroksissa? Kysymys kuuluu, ajetaanko turvallisuustason heikennys läpi työryhmän edellyttämiä lisäselvityksiä odottamatta?” Hämäläinen sanoi.

HB-Betoniteollisuus Oy:n tehdasalueella järjestetyn tilaisuuden isäntinä toimivat Betset Oy Kyyjärveltä, HB-Betoniteollisuus Oy Jyväskylästä, MH-Betoni Oy Toivakasta sekä Mikkelin Betoni Oy Mikkelistä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Keski-Suomen betoniyrittäjät kritisoivat poliitikkoja puun suosimisesta”

  1. Turhaa panikoimista.. niin betonilla kuin puullakin on omat hyvät puolensa. Ja betoniteollisuudella riittää töitä vaikka muutama prosentti puusta Suomeen rakennettaisiinkin..

    1. Pientaloissa puu on vallitseva rakennusmateriaali. Mutta se ei ilmeisesti kiinnosta päättäjiä, vaan puuta on väkisin runnottava joka paikkaan. Ilmeisesti muutaman prosentin puunkäytön lisäys on kaiken sen hömpötyksen arvoista.

      1. Kyllä puu on ilosilmälle, ankeanharmaan betonin sijaan. Kummastakohan tulee pieniempi ”jalanjälki” valmistuksenaikana kysympä vaan…

        1. Sementin valmistus aiheuttaa energiaintensiivisenä toimintona merkittävän hiilijalanjäljen. Valmistuksen aikaisia hiilijälkiä verratessa puu on tämä vuoksi huomattavasti pienempi paha.

          Valmistuksen aikainen hiilijalanjälki on kuitenkin hyvin pieni osa rakennuksen käytönaikaisesta jalanjäljestä. Kivitalo paitsi pitkäikäisempi, myös energiatehokkaampi vaihtoehto ja rakennuksen elinkaarta koskevissa ympäristövertailuissa myös puuta selvästi parempi vaihtoehto.

          Pelkästään valmistuksenaikaisesta hiilijalanjäljestä puhuminen on harhaanjohtavaa, kokonaisuus ratkaisee.

          Puulle ja betonille on omat luontevat käyttökohteensa. Näiden käyttökohteiden muokkaaminen poliittisin toimin perustein on vääränlaista ohjausta, mikäli se perustuu puolittaisiin totuuksiin. Loppulaskun tästä ohjauksesta maksaa tilaaja, yleensä lopulta yksityinen kuluttaja.

          Betonialan kritiikki on käsitykseni mukaan tältä osin oikeutettua.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat