Kokeile kuukausi maksutta

Espoon Matinkylän räjäytysonnettomuudesta syytteet 12:lle

Syyttäjä on nostanut useita syytteitä viimekesäisestä työmaaräjäytysonnettomuudesta Espoon Matinkylässä. Onnettomuudessa loukkaantui seitsemän ihmistä. Heistä kaksi sai vakavia vammoja. Lisäksi räjäytyksessä vaurioitui muun muassa kerrostaloja ja yli 20 autoa.

Heinäkuisesta työmaaräjäytyksestä sinkoutui kiviä esimerkiksi 250 metrin päähän kauppakeskus Isoon Omenaan.

Kovimmat syytteet Matinkylän räjäytyksestä saavat räjäytystyön johtaja ja työntekijä. Heitä syytetään törkeästä yleisvaaran tuottamuksesta ja törkeistä ruumiinvamman tuottamuksista. Lisäksi kolmea ihmistä syytetään työturvallisuusrikoksesta. Syytteitä on nostettu myös esimerkiksi räjähderikoksista.

Kaikkiaan vastaajia on kaksitoista. Useat heistä ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.
Louhinta-alan yritykseltä ja rakennusyhtiöltä vaaditaan yhteisösakkoja. Matinkylän räjäytyksen lisäksi käräjäoikeudessa tullaan puimaan saman louhinta-alan yrityksen neljää aiempaa räjäytysonnettomuutta.

Vyyhteä käsitellään syksyllä Espoon käräjäoikeudessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Espoon Matinkylän räjäytysonnettomuudesta syytteet 12:lle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat