Kokeile kuukausi maksutta

Tiesitkö, miten paljon alin kerros pudottaa asuntosi hintaa?

Yleinen käsitys on, että kerrostalon alimmassa kerroksessa sijaitsevan huoneiston hinta on muiden kerrosten hintoja matalampi. Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläisen kertoma tieto vahvistaa asian. Hänen mukaansa alin kerros pudottaa huoneiston hintaa 7 prosenttia.

Hämäläisen mukaan väärä hinnoittelu onkin asuntokauppaa jarruttava sudenkuoppa, joka pidentää myyntiaikoja ja aiheuttaa kauppojen ketjuuntumista. Kiinteistömaailman tekemän selvityksen mukaan markkinahinnasta poikkeava hinta pidentää myyntiaikaa huomattavasti. 10 prosentin lisähinta voi nostaa asunnon myyntiaikaa jopa 33 prosenttia ja samanaikaisesti myynnin todennäköisyys heikkenee.

”Asuntoa myydessä tärkeää on myyntihinta, myyntiaika ja myynnin todennäköisyys. Valitettavasti vain myyntihinta tuntuu kiinnostavan myyjiä. Näiden välinen korrelaatio on kuitenkin erittäin selvä”, Hämäläinen kertoo.

”Kymmenen prosentin hinta-arviovirhe pidentää myyntiaikaa kolmeen kuukauteen.”

Välittäjien mukaan yleisin asuntokauppaa jarruttava syy on pelko oman talouden heikkenemisestä tai se, että oma asunto ei mene kaupaksi.

Kauppa pudonnut rajusti

Asuntomarkkina on ollut laskeva jo toista vuotta. Hämäläisen mukaan viime vuonna tehtiin 10 000 kauppaa vähemmän kuin vuonna 2012. Vuonna 2014 lasku on loiventunut, mutta laskee edelleen, eikä tuleva kvartaali tuo helpotusta. Hintaseurantapalvelu HSP:n tilastojen ja Kiinteistömaailman välittäjien tekemän ennusteen mukaan vuosina 2013-2014 jää tekemättä yhteensä 25 000 asuntokauppaa.

”Viimeisen kahden vuoden aikana on tullut 25 000 perhettä lisää, joiden koti ei vastaa heidän tarpeita. Ja tilanne näyttäisi pahenevan. Tämä vaikuttaa ainakin näiden perheiden onnellisuuteen kaikilla tavoilla”, Hämäläinen arvioi.

Kiinteistömaailman kiinteistönvälittäjäbarometrin mukaan pienissä ja hyväkuntoisissa asunnoissa on meneillään myyjän markkinat. Hinnatkin pysyvät välittäjien enemmistön mielestä ennallaan tai nousevat. Isoissa asunnoissa on laskevassa, pidentyneiden myyntiaikojen markkinassa ostajan markkina. Niiden asuntojen osalta merkittävä osa välittäjistä odottaa hintojen laskua.

Selvitä taloyhtiön kunto

Hämäläisen mukaan asuntokauppaan liittyvää riskiä voi pienentää ottamalla ostajan tarpeiden ja asunnon kunnon lisäksi selvää myös taloyhtiön teknisestä ja taloudellisesta kunnosta. Välittäjien mukaan taloyhtiöiden kuntoon liittyvä tieto on ostajien keskuudessa kohtalaista. Ostajat ovat hieman paremmin perillä taloyhtiön tekniseen kuntoon liittyvistä asioista kuin taloudellisista asioista.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Tiesitkö, miten paljon alin kerros pudottaa asuntosi hintaa?”

  1. ”Kiinteistömaailman tekemän selvityksen mukaan markkinahinnasta poikkeava hinta pidentää myyntiaikaa huomattavasti. 10 prosentin lisähinta voi nostaa asunnon myyntiaikaa jopa 33 prosenttia ja samanaikaisesti myynnin todennäköisyys heikkenee.”

    Joa asunnon ”markkinahintana” (miten sen suuruuden yksittäisessä asunnossa sitten tarkoittaakin) on vaikkapa 300 000 euroa, ja myyntiaikaa kolmanneksen pidentämällä asunnosta voi saada 30 000 euroa enemmän, aika moni varmaan kallistuu sen vaihtoehdon puoleen, että odottelee vähän pidempään. Jos myyntiaika kasvaa vaikkapa 3 kuukaudella, on 300 000 euron pääomalle saadun vuosikoron määrä odotusaikaa pidentämällä peräti 40 %. Summat ovat niin suuria, että ei ihme, että moni haluaa ennemmin suuremman myyntihinnan kuin nopean myyntitapahtuman. 30 000 euroa on enemmän kuin monen henkilön saamat ansiotulot verojen jälkeen vuodessa. Omaa asuntoa myyvältä ei mene edes myyjältä veroja välistä, joten korkeammasta hinnasta tulevat lisätulot tulevat välityspalkkiota lukuunottamatta kokonaan hänelle itselleen.

    Kun asuntokauppa vielä ketjuuntuu, niin seuraa ketjureaktioita siitä, jos kaikki odottelevat parempaa hintaa, ja antavat ehdollisia tarjouksia (eli että ostavat vain, jos saavat ensin omasta aiemmasta asunnostaan tavoittelemansa hinnan, ja siitä taas antaa joku ostotarjouksen vastaavin ehdoin).

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat