Kokeile kuukausi maksutta

Nyt näyttää hyvälle – rakennusalan suhdanteissa käänne ylöspäin

Rakennusala on tällä hetkellä Suomen talousnäkymien valopilkku.

Rakentamisen luottamusindikaattori on kohonnut yli pitkän ajan keskiarvotason.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n barometrin mukaan vain rakentajat ovat positiivisella mielellä. Rakennusalan luottamusindikaattori on kivunnut pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolelle. Myös rakennusalan suhdanneasiantuntijat arvioivat, että käänne on tapahtunut tai tapahtumassa.

Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarisen mukaan viime keväänä odotettiin, että Suomen talous kääntyy kasvuun. Nousunäkymät kuitenkin sulivat kesän aikana, mutta rakentamisen positiiviset merkit ovat voimistuneet.

”Rakentamisen osalta suhdannekäänne on tapahtunut. Tilanne on edelleen heikko, mutta odotukset ovat positiiviset”, hän sanoo.

Pakarinen viittaa EK:n suhdannebarometriin, jonka mukaan rakentamisen suhdannenäkymät olivat poikkeuksellisen hyvät muihin toimialoihin verrattuna. Tosin rakentamisen vertailuluvutkin ovat huonoja. EK:n kesäkuussa julkistama investointitiedustelu osoitti neljänneksen kasvua.

Liike- ja teollisuusrakentaminen kääntyi Pakarisen mukaan jo alkuvuonna kasvuun. Myös Fennovoiman ydinvoimalan aloituksen varmistuminen lisää rakennusalan positiivista tunnelmaa.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2014 aloitettiin 26 000 asunnon rakentaminen. Tänä vuonna aloituksia kertyy Pakarisen arvion mukaan viime vuotta enemmän. Hänen näkemystään tukee RT:n jäsenyrityksille toukokuussa tehty kysely, jonka mukaan yritykset aloittavat tämän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla selvästi enemmän asuntoja kuin tammi-kesäkuussa.

Yli 3 prosentin kasvu 2016

Rakentamisen markkinainformaatiota tuottavan Forecon Oy:n johtava neuvonantaja Pekka Pajakkala arvioi, että rakentaminen pääsee ensi vuonna irti nollakasvuputkesta.

”Talouskasvun odotetaan kiihtyvän tuoreimpien arvioiden mukaan 1–1,5 prosentin tasolle vuonna 2016. Rakentamisen kokonaismäärä kasvaa arviolta yli 3 prosenttia. Näin rakentaminen alkaa meilläkin vauhdittaa kansantalouden ja työllisyyden kehitystä samaan tapaan kuin muualla Euroopassa tapahtuu jo tänä vuonna”, Pajakkala sanoo.

Tänä vuonna rakentamisen aloitukset eivät juuri kasva ja volyymikin eli rakentamisen arvo pysyy Pajakkalan mukaan nollatasolla. Uusienasuntojen aloitusmäärän hän kuitenkin arvioi jo hieman kasvavan tänä vuonna.

Foreconin arvion mukaan tänä vuonna aloitetaan 25 500 asuntoa, mikä on selvästi RT:n arviota vähemmän. Ennusteiden eroavaisuus selittyy Pajakkalan mukaan sillä, että Forecon pitää Tilastokeskuksen viime vuodelle arvioimaa 26 000 asuntoaloituksen ennakkotietoa hieman suurena. Foreconin mukaan viime vuonna aloitettiin vain runsaat 25 000 asuntoa, mikä pienentää myös tämän vuoden aloitusarviota.

Uusien muiden kuin asuinrakennusten määrä ja aloitukset vähenevät Pajakkalan mukaan vielä tänä vuonna. Ensi vuonna kasvaa selvimmin toimitilarakentaminen: kasvua tulee sekä liike-, toimisto- että julkisissa rakennuksissa. Teollisuusrakentaminen kasvaa sekä tänä että ensi vuonna. Jättihankkeet pitävät yllä varastorakentamista vielä tänä vuonna, mutta ensi vuonna se vähenee.

”Nyt on uskallettu pistää käyntiin liikerakennuksia, kuten Kalasataman Redi Helsingissä ja Ratinan kauppakeskus Tampereella. Julkisella puolella rakennetaan vilkkaasti sairaaloita ja käynnistymässä on teollisuushankkeitakin, kuten sellutehtaita, voimalaitoksia ja palvelinkeskuksia. Positiivista virettä on.”

Pajakkalan mukaan korjausrakentamisen kasvu jatkuu. Maa- ja vesirakentamisen määrä on pysytellyt viime vuosina nollatasolla, ensi vuodelle odotetaan pientä kasvua.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Nyt näyttää hyvälle – rakennusalan suhdanteissa käänne ylöspäin”

  1. Se tunnelin päässä näkyvä valo on Moskovan junan etuvalo…

  2. Nyt alan ymmärtää miksi niitä paperittomia maahanmuuttajia halutaan Suomeen mahdollisimman paljon mistä vaan. Vilkastuttamaan kiinteistökauppaa, asunto- ja vuokramarkkinoita. Lainaa vielä saa ja lapsethan ne sen maksaa. Itse ollaan silloin jo eläkkeellä.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat