Kokeile kuukausi maksutta

Tuulivoimalan äänen häiritsevyydessä suuria alueellisia eroja

Työterveyslaitoksen (TTL) tutkimuksessa selvitettiin, miten tuulivoimaloiden ääni koetaan kahden kilometrin etäisyydellä kahdella eri tuulivoima-alueella. Tulosten mukaan paikalliset erot ovat suuria.

Työterveyslaitoksen (TTL) tutkimuksessa selvitettiin, miten tuulivoimaloiden ääni koetaan kahden kilometrin etäisyydellä kahdella eri tuulivoima-alueella. Tulosten mukaan paikalliset erot ovat suuria.

Aiempien tutkimustulosten tapaan tutkimuksen tulokset vahvistavat, että äänilähteen läheisyys ei yksin selitä äänen häiritsevyyttä. Tutkimuksessa löydettiin myös uusi muuttuja, joka oli yhteydessä äänen häiritsevyyden kokemisen kanssa.

Tutkimuksessa haastateltiin tuulivoimaloista kahden kilometrin säteellä asuvia henkilöitä kahden saman hanketoimijan rakentaman modernin tuulivoima-alueen luona. Kokemukset vaihtelivat alueiden välillä erittäin paljon: toisella alueella tuulivoima ja tuulivoimaloiden ääni koettiin selvästi myönteisemmin kuin toisella alueella.

Kielteisemmin tuulivoimaan suhtautuvalla alueella tuulivoima-alueen rakentaminen oli jatkumoa negatiiviseksi koetulle muutokselle alueen kehityshistoriassa. Myönteisempien kokemusten alueella muutoksen koettiin tuovan hyötyä ja elinvoimaa kyläyhteisölle.

Kokonaisotannan mukaan suurin osa asukkaista ei koe äänestä häiriötä kahden kilometrin etäisyydellä voimaloista. Sisätiloissa häiriötä koki noin 5 prosenttia vastaajista, kun äänitaso oli ulkona alle 40 dB.

Tutkimustuloksista käy ilmi, että tuulivoimaloiden äänen häiritsevyys ei yksinomaan riipu äänitasosta. Äänitason lisäksi äänen häiritsevyyden kokemiseen ovat yhteydessä useat muut tekijät, kuten asenne tuulivoimaa ja sen maisemavaikutuksia kohtaan sekä huoli mahdollisista terveysvaikutuksista.

Uutena äänen häiritsevyyteen yhteydessä olevana tekijänä nousi esille koettu luottamus paikallisia virkamiehiä ja hanketoimijaa kohtaan: tuulivoimaan myönteisemmin suhtautuvalla alueella myös luottamus näitä toimijoita kohtaan oli merkittävästi suurempi kuin negatiivisemmin tuulivoimaan suhtautuvalla alueella.

Työterveyslaitoksen mukaan tiedeyhteisö on erittäin yksimielinen siitä, että tuulivoimaloiden äänellä ei ole havaittu olevan suoria terveysvaikutuksia alle 45 dB äänitasoilla. Kuitenkin, jos huoli terveysvaikutuksista saa vallan, voivat kielteiset odotukset ja uskomukset äänen terveysvaikutuksesta aiheuttaa tai lisätä oirekokemuksia.

Suomessa lainsäädäntö linjaa, että tuulivoimaloiden äänitason tulee asuinympäristöjen ulkotiloissa alittaa yöllä 40 dB. ”Uudet tutkimustulokset antavat tukea Valtioneuvoston elokuussa asettamalle 40 dB yöajan ääniohjearvolle”, TTL:n vanhempi tutkija Valtteri Hongisto toteaa.

Tuulivoimalat ja niiden aiheuttama ääni on Suomessa suhteellisen uusi ilmiö, johon liitetään helposti uskomuksia, joilla ei ole tieteellistä pohjaa. On erittäin tärkeää, että Suomessa tehdään jatkossakin tieteellistä tutkimusta tuulivoimaloiden vaikutuksista.

Tätä artikkelia on kommentoitu 12 kertaa

12 vastausta artikkeliin “Tuulivoimalan äänen häiritsevyydessä suuria alueellisia eroja”

  1. Taas tänään Tuuliwatin Työterveyslaitokselta tilaama raportti isosti otsikoissa.
    S-ryhmäkin voisi alkaa vähän tutkimaan, että mitä tämän asian takaa todellisuudessa paljastuu.
    Eikö kukaan ihmettele, että miten asia ylipäätään kuuluu Työterveyslaitokselle?

    Ihmiset ovat joutuneet jättämään kotejaan voimaloiden aiheuttamien terveyshaittojen vuoksi ja Työterveyslaitoksen tutkija kiertää ympäri Suomea vakuttelemassa, että mitään haittaa ei ole.
    Hyväksyykö S-ryhmä tällaisen toiminnan?

    1. S-Ryhmä jätti Fennovoiman imagosyistä ja siksi, että saa veronmaksajien tukirahaa. Kyllä kolminkertainen hinta edullisen syöttötariffin kautta kiinnostaa. Ei S-Ryhmällä tässä ollut ollenkaan moraalia.

  2. Hyvä tutkimus: tarvitaan asiatietoa kumoamaan tuulivoimaa vastustavien henkilöiden omasta päästä tulevia häiriötä :-/

    Mitäköhän ”kaikkea vastaan olevat” ja ”kaikelle allergiset” keksivät aurinkopaneelien suhteen? Ehkä siinä riittää sähköallergia, joka on jo todettu psykosomaattiseksi sokkotesteissä. Suomeksi, sähköallergia on kuviteltu haitta.

    1. Satuitko katsomaan eilen tiistaina Ajankohtaisen Kakkosen? Jos et, niin eiköhän se löydy Ylen nettisivuilta.

  3. Siis voimaloiden aiheuttamat terveyshaitat ovat psyykkisiä eivätkä fyysisiä. Ja oireet voimistuvat, jos luottamusta voimalaan ja viranomaisiin ei ole…

    Olisiko siis syytä alkaa hoitamaan sitä psyykeä?

  4. Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt.

    Aika härskiä toimintaa. TTL:n pitää näköjään edistää yhden firman bisnestä. Työterveyslaitos on menettänyt uskottavuutensa, kun on Tuuliwatin leivissä.

  5. Artikkellissa mainittiin äänitasoja 40 dB yöllä ja 45 dB päivällä. Mitään osviittaa taajuuksista ei asiassa mainittu, eikä myöskään maaperän vaikutuksia mahdollisen matalataajuuksisen värinän välittäjänä mainittu mitään.
    Artikkelin mukaan ei voida vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin, että asenne vaikuttaa häiritsevyyteen, mikä myös artikkelista selviää.

    Voten sekä teinsen kommentit ovat tyypillistä suomalaista mentaliteettia parhaimmillaan: Silmät, korvat ja turpa kiinni, niin ongelmia ei ole olemassakaan. Kaikki muut uskoo kummituksiin ja ovat muutenkin tyhmiä, vaikka juuri he ovat todennäköisesti perehtyneet aiheeseen kaikkein vähiten.

  6. Tuulivoimalat aiheuttavat voimakasta paineaaltoilua, eli ns. infraäänimelua. Paineisku syntyy, kun jättikokoinen siipi ohittaa voimalan rungon. Tämä paineaaltoilu etenee voimakkaana useiden kilometrien etäisyydelle voimaloista. Tutkimusten mukaan infraäänimelun tiedetään aiheuttavan ihmisille vakavia terveyshaittoja. Tästä syystä uudet tuulivoimahankkeet pitäisi välittömästi keskeyttää ja nykyisetkin isot voimalaitokset pysäyttää.

  7. ”Työterveyslaitoksen mukaan tiedeyhteisö on erittäin yksimielinen siitä, että tuulivoimaloiden äänellä ei ole havaittu olevan suoria terveysvaikutuksia alle 45 dB äänitasoilla.”

    Onko? Lueskelin juuri viime kuussa julkaistua artikkelia ”The effect of wind turbine noise on sleep and quality of life: A systematic review and meta-analysis of observational studies”, jossa on tiivistetty uutta tietämystä tuulivoiman terveysvaikutuksista. Siinä nostetaan esiin se, että esimerkiksi se, miten tuulivoimalat mihinkin paikkaan näkyvät, vaikuttaa siihen, miten häiritseväksi tuulivoima myös äänen osalta koetaan. Artikkelin kirjallisuuskatsausosassa raportoidaan sellaisistakin tutkimuksista, joissa on raportoitu terveydellisistä vaikutuksista myös alle 45 dB:n äänitasoilla. Esimerkiksi unen laatuun saattaa alle 45 dB:n melukin referoitujen tutkimusten mukaan vaikuttaa. Toki tutkimuksissa voi olla virheitäkin, mutta silloin ei ehkä voida puhua tiedeyhteisön yksimielisestä kannasta, jos osa tutkijoista on saanut toisenlaisia tuloksia.

  8. Saisi VTT kantaa oman vastuunsa, siellä kun on kokonainen tuulivoimatiimi, millä lie rahoituksella.

  9. Ne maanomistajat jotka saa rahaa tuulivoimaloiden maa-alueiden vuokraamisesta suhtautuvat positiivisesti ja ne jotka eivät saa rahaa suhtautuvat negatiivisesti. Paperilla on yllättäviä terveysvaikutuksia suomalais-ugrilaiseen geeniperimään.

  10. Suomi on 100% korruptoitunut valtio. Täällä millään ihmisten terveyteen ja inhimillisyyteen liittyvällä ei ole enää pitkään aikaan ollut mitään väliä.

Vastaa käyttäjälle vanh. ins. Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat