Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin Sanomat: Raide-Jokeri saa valtiolta yllättäen 83 miljoonaa euroa

Raide-Jokeri saa valtiolta 83 miljoonaa euroa eli kolmanneksen Espoosta Helsingin Itäkeskukseen ulottuvan, 275 miljoonaa maksavan raideyhteyden rakentamiseen. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

Raide-Jokeri korvaa nykyisen Bussi-Jokerin. Ensimmäinen idea hankeesta syntyi 1980-luvun lopulla.

Tämä merkitsee käännettä hallituksen väyläinvestointipolitiikaan, syksyllä hallitus ei ollut antamassa Helsingin seudun kuntien suurille liikennehankkeille lainkaan rahaa.

Asuntoasioista vastaava ministeri Kimmo Tiilikainen (keskusta) kertoo, että rahapotille on kaikkien muidenkin hallituspuolueiden tuki. Näin Tiilikaisen esitys on menossa läpi hallituksen kehysneuvotteluissa maaliskuussa.

”Rahat otetaan Valtion asuntorahastosta, koska rahat auttavat asuntorakentamisen lisäämistä Helsingissä ja Espoossa”, Tiilikainen kertoo HS:lle.

Summa on kertaluonteinen ja osuu Tiilikaisen mukaan hyvin nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen. Aiemmin tällaisiin väylähankkeisiin ei ole otettu rahaa Valtion asuntorahastosta, jossa on arviolta 600–700 miljoonaa euroa.

”Nyt pannaan taseet töihin, rahahan edistää asuntorakentamista. Tuotannon lisääminenhän kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin”,  Tiilikainen sanoo.

Valtion asuntorahastosta irrotetaan rahaa poikkeuksellisesti, ettei Raide-Jokeri ei syö muita liikennerahoja.

Tiilikainen pitää suurimmaksi osaksi Helsingin aluella kulkevan Raide-Jokerin rahoittamista reiluna. ”Vantaa on saanut tukea Kehäradan rakentamiseen ja Espoo länsimetroon. Nyt on Helsingin vuoro, enkä usko, että tästä tulee kaupunkien kesken kiistaa.”

Valtion rahoitusosuus jaksotetaan HS:n mukaan vuosille 2017–2019 eli Juha Sipilän (kesk) hallituskaudelle.

Tiilikainen toivoo, että Helsinki ja Espoo ryhtyvät nopeasti viimeistelemään kaavahankkeita. Hän muistuttaa, että rahaa ei voida myöntää, ellei asuntorakentamista saada vauhtiin.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Helsingin Sanomat: Raide-Jokeri saa valtiolta yllättäen 83 miljoonaa euroa”

  1. Ei hyvää päivää. Eikös tällaisilta hankkeilta pitänyt edellyttää jonkinlaista kannattavuutta? Keskusta olikin susi lammasten vaatteissa. Kokoomuksen aisankannattaja. Ne alueet kehittyvät mihin investoidaan. Tämä keskittäminen ei palvele Suomea. Korkeintaan (ulkomaisia) sijoittajia ja pankkiireja. Joko kaverit ehti hankkia tontteja raiteen varrelta?

    Onhan tämä tietysti parempi hävittää rahaa kuin Talvivaaraan tai muihin kaivoshankkeisiin, joissa lähinnä tuhotaan luontoa ja vesistöjä eli todellista tulevaisuuttamme.

    Ja kyllähän kymmenet tuhannet uudet maahanmuuttajat tarvitsevat asuntojen lisäksi myös kulkuvälineen, jolla pääsee kätevästi Espoosta Itäkeskukseen sukuloimaan.

  2. Ratalinjaus ei ole Espoossa paras mahdollinen asuntotuotannon näkökulmasta.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat