Kokeile kuukausi maksutta

Caverionin Saksan projektissa lahjontaepäily

Talotekniikkajätti Caverionin Saksan projektissa on löytynyt epäilyjä lahjonnasta vuosina 2009-2011.

Talotekniikkajätti Caverionin Saksan projektissa on löytynyt epäilyjä lahjonnasta vuosina 2009-2011.

Caverion sisäisen tutkinnan tekemien selvitysten perusteella on syntynyt epäilyksiä, että sen vuosina 2009-2011 tekemässä saksalaisprojektissa on mahdollisesti toimintaa, joka täyttää lahjonnan tai muun rikoksen tunnusmerkistön.

Caverion on ilmoittanut havainnoistaan heti viranomaisille ja tukee niitä asian tarkemmassa selvityksessä.

”En voi tarkemmin kertoa tapauksesta, sillä viranomaisten tutkimukset ovat vielä kesken emmekä halua häiritä asian tutkintaa”, konsernijohtaja Fredrik Strand kertoi yhtiön torstaina järjestetyssä tulosinfotilaisuudessa.

Jo aiemmin yhtiön on ilmoitettu tekevän aktiivista yhteistyötä saksalaisten kilpailuviranomaisten kanssa kilpailuoikeudellisiin sääntöihin liittyvien rikkomusten selvittämiseksi. Lahjusepäilyt löytyivät osana tätä sisäistä selvitystä.

Caverionin mukaan on mahdollista, että epäilyt rikkomukset aiheuttavat huomattavaa vahinkoa yhtiölle sakkoina, korvausvaatimuksina sekä asianajokuluina.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Caverionin Saksan projektissa lahjontaepäily”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat