Kokeile kuukausi maksutta

HS: Perussuomalaiset haluaa keskeyttää tuulivoimaloiden rakentamisen terveyssyistä

Helsingin Sanomat kertoo nettijutussaan 6.10, että Perussuomalaiset haluaa keskeyttää tuulivoimaloiden rakentamisen ”räjähtelevien lepakoiden” takia.

Kuvituskuva. Kuva: Seppo Mölsä

Perussuomalaiset varoittaa tuulivoiman riskeistä ihmisten terveydelle ja vaatii, että kunnat keskeyttävät uusien tuulivoimaloiden rakentamislupien myöntämisen. Puolue vaatii tuulivoimaloiden synnyttämän infraäänen terveysvaikutuksista puolueetonta tutkimusta.

Infraääni on matalan taajuuden ääntä, jota ihmiskorva ei erota.

Helsingin Sanomat kertoo, että infraäänen terveysvaikutuksista on käyty kiivasta julkista keskustelua alueilla, joilla suuria tuulivoimaloita on rakennettu. Osa asukkaista on kokenut saaneensa voimaloiden lähistöllä päänsärkyä, huimausta, uupumista, rytmihäiriöitä ja ahdistuneisuutta.

Infraäänen vaikutuksista vähän tutkimuksia

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan infraäänen terveysvaikutuksista on kuitenkin niukalti tieteellistä näyttöä, joskin tutkimusta on tehty vähän.

”On kuitenkin epätodennäköistä, että infraäänellä olisi terveys- tai hyvinvointivaikutuksia tuulivoimaloiden ympäristössä toteutuvilla äänenpainetasoilla”, todetaan THL:n tutkijoiden vuosi sitten julkaistussa artikkelissa.

Perussuomalaisten puoluevirkailijan Matti Putkosen mukaan asukkaiden kokemukset kuitenkin todistavat syy-yhteyden, sillä oireet häviävät, kun ihminen poistuu muutamaksi päiväksi tuulivoima-alueelta, ja palaavat, kun ihminen palaa voimalan läheisyyteen.

Puolueen varapuheenjohtaja Leena Meri heittää Helsingin Sanomien jutussa pallon kuntapäättäjille, jotta uudet rakennusluvat laitettaisiin jäihin.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “HS: Perussuomalaiset haluaa keskeyttää tuulivoimaloiden rakentamisen terveyssyistä”

  1. Ei onnistu, pätkä Pekkarisen nepotismi jyrää

  2. Uusien rakennuslupien laittaminen jäihin ei estä katastrofia, sillä voimaloita on jo nyt rakennettu liian lähelle ihmisten koteja. Sairastuneita on jo paljon ja koko ajan tulee lisää.

    Lisäksi todella moni voimala-alue on jo käynyt kaava- ja rakennuslupaprosessit kuntien hyväksymänä läpi. Jopa rakennusluvat on annettu ennakkoon, vaikka kaavapäätöksestä olisi kunnallisvalitus hallinto-oikeuden käsiteltävänä.

    Ympäristölupia taasen ei voimaloille ole vaadittu… on siinä kunnan keinot vähissä puuttua melu- tai terveyshaittoihin, jos ja kun niitä tulee.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat