Kokeile kuukausi maksutta

KL: Saksan tieverkkoyhtiöön ei oteta yksityistä omistusta

Saksaan perustetaan tieyhtiö, joka hoitaa tieverkoston suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon. Valtio omistaa yhtiön kokonaan. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti.

Talouselämän ja erityisesti valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen toivoma osittainen yksityistäminen ei onnistu.

Kauppalehden mukaan ministerin toiveena oli saada mukaan yksityistä pääomaa esimerkiksi vakuutusyhtiöiltä ja pankeilta, mutta luvattuja houkuttelevia kohteita ei ole tulossa. Myös valtiovarainministeriössä lähdettiin siitä, että valtio pysyy infrayhtiön enemmistöomistajana.

Yksityisen pääoman avulla haluttiin helpottaa arviolta noin 100 miljardin euron investointisuman purkamista.

Hanke lähti kulkemaan väärään suuntaan, kun sosialidemokraattien talousministeri Sigmar Gabriel halusi sittenkin lakimuutoksen, joka torjuu yksityisen omistuksen. Kaksi vuotta sitten Gabriel lupasi pankeille ja vakuutusyhtiöille kiinnostavia kohteita.

Viime kädessä kiistan hallituksessa ratkaisi Angela Merkel. Hänkään ei halua yksityistä omistusta tieyhtiöön.

Kovia tuottoja

Kauppalehden mukaan yksityistämisen vastustajien tilaamissa selvityksissä korostetaan, että yksityinen omistus ei laske tieverkon rakentamis- tai ylläpitokustannuksia. Veromaksajien ja teiden käyttäjien lasku kasvaa ja voitot valuvat yksityisten yhtiöiden omistajille.

Selvityksessä viitataan erityisesti Ranskan kokemuksiin. Iso osa yksityisteistä yksityistettiin vuonna 2006, jonka jälkeen liikennemäärät ovat kasvaneet ja moottoritiemaksut nousseet. Yksityiset sijoittajat ovat saaneet pääomilleen yli 20 prosentin tuoton. Ranskan sosialistihallitus on jopa harkinnut moottoriteiden takaisinostamista, mutta on hinta on liian korkea.

Suomessa valmistellaan parhaillaan väyläverkon yhtiöittämistä, mutta tarkempia tietoja siitä ei ole tihkunut julkisuuteen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “KL: Saksan tieverkkoyhtiöön ei oteta yksityistä omistusta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat