Projektit Kiinteistöt Korjausrakentaminen Rakentaminen Uutiset Rakennuslehti Ei kommentteja

Skanska käynnistää työmaansa Olympiastadionilla

Skanska käynnistää työmaansa Olympiastadionilla huhtikuun alussa.

”Rakentaminen käynnistyy ensimmäisessä vaiheessa Stadionin eteläisten ja läntisten osien peruskorjaustöillä. Maanalaisten tilojen uudisrakentamisen osalta työt käynnistyvät Stadionin pohjoispäässä”, kertoo aluejohtaja Vesa Tähti Skanskasta.

”Meille skanskalaisille on erityisen tärkeää, että työmaamme on turvallinen ja hyvä naapuri työmaan ympäristössä asuville ja liikkuville. Teemme parhaamme, jotta rakennustöistä aiheutuva haitta olisi mahdollisimman vähäinen”, Tähti sanoo.

Skanska tiedottaa merkittävistä tapahtumista ja mahdollisista reittimuutoksista koko työmaan ajan. Ajankohtaiset asiat löytyvät osoitteesta www.stadion.fi sekä Stadionin uutiskirjeestä.

Stadionin uudistushanke toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Skanska valittiin Olympiastadionin mittavan uudistushankkeen pääurakoitsijaksi helmikuussa. Hanke on suurin Skanskan Suomessa koskaan toteuttama talonrakennusurakka, jossa Skanska on yksin päätoteuttajana. Sopimuksen arvo Skanskalle on 156 miljoonaa euroa.

Olympiastadionilla on menossa Lemminkäisen suorittamia maanrakennus-, louhinta- ja perustuksien vahvistustöitä, jotka jatkuvat syksyyn 2017.

Yleisölle, tapahtumajärjestäjille ja kaupunkilaisille rakentuu hankkeessa 19 290 bruttoneliötä uusia tiloja. Lisäksi katsomot, kenttäalue ja juoksuradat uudistetaan.

Stadionin katsomot katetaan ja ravintola- ja WC-tilojen määrä kaksinkertaistetaan. Hankkeen kokonaislaajuus on kenttäalue ja katsomot mukaan lukien 90 000 neliötä.

Arvioitu aikataulu on, että perusparannus ja uudistamishanke valmistuvat vuoden 2019 aikana.

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia