Kokeile kuukausi maksutta

Rakennus-Kaseva urakoi TA-Yhtiöille asumisoikeusasuntoja

TA-Asumisoikeus oy rakennuttaa uusia asumisoikeusasuntoja Jyväskylän Kivelänrantaan niin sanottuun käärmetaloon. Rakennuskohteen urakoitsijana toimii jyväskyläläinen Rakennus-Kaseva oy.

Viisikerroksiseen kohteeseen tulee 44 asumisoikeusasuntoa. Asunnot ovat kooltaan 36,5­–98 neliömetriä, ja suurin osa niistä on kaksioita ja kolmioita. Osassa asunnoista on jopa kaksi parveketta ja ensimmäisen kerroksen asunnoissa oma asuntopiha. Asuntojen arvioitu valmistumisaika on 31.5.2018.

Kohde valmistuu Tuomiojärven ja Palokkajärven väliselle kannakselle, parin kilometrin päähän ydinkeskustasta. Alueella on aiemmin toiminut leirintäalue.

TA-Yhtiöt on valtakunnallinen asuntojen omistaja ja rakennuttaja, jolla on omistuksessaan tällä hetkellä noin 15000 asuntoa. TA-Yhtiöiden asunnot ovat pääosin vuokra- ja asumisoikeusasuntoja. Yhtiö on toteuttanut viime vuosina vuosittain noin 1000–1400 uutta asuntoa pääkaupunkiseudulle ja muihin Suomen kasvukeskuksiin.

Rakennus-Kaseva oy on perustettu vuonna 2011. Yhtiön liikevaihto tilikaudella 2015–2016 oli noin 12 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on noin 45 henkeä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennus-Kaseva urakoi TA-Yhtiöille asumisoikeusasuntoja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat