Rakentaminen Rakennuslehti Yksi kommentti

Asuntomessut järjestetään Lohjalla vuonna 2021

Osuuskunta Suomen Asuntomessut on 17. heinäkuuta myöntänyt vuoden 2021 messut Lohjan kaupungille.

Asuntomessualue rakennetaan kaupungin pohjoisosan Hiidensalmeen, Lohjanjärven rannalle.

”Lohjan kaupunki osoitti messuhakemuksessa vahvaa halua sitoutua suomalaisen asumisen kehittämiseen. Asuntomessut 2021 Lohjalla hakee uusia näkökulmia asukkaan lähtökohdista lähtevään suomalaiseen asuntoaluesuunnitteluun”, Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää sanoo.

Tuleva messualue oli 1900-luvulla teollisuusalue, jonka tunnuksena toimi Lindbergin suvun omistama tyylimylly. 1970-luvun alussa purettu tuulimylly aiotaan rakentaa uudelleen.

”Lohjan asuntomessuhankkeessa panostetaan hyvään saavutettavuuteen sekä monipuolisiin kulkutapoihin. Hiidensalmen asuntomessualue sijoittuu merkittävän joukkoliikennekäytävän, E18-väylän Kärnäisten liittymän ja siitä keskustaan johtavan väylän varteen, ydinkeskustan tuntumaan”, Lohjan elinvoimajohtaja Pekka Puistosalo kertoo.

Yksi messualueen kantavia periaatteita on asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen.

Lohjan kaupunki uudistaa käytöstä poistetun Tytyrin kaivosalueelle kulkevan rautatien pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden väyläksi. Vesiliikenteelle varataan satama Hiidensalmen pohjois- ja länsipäässä. Alueelle hankitaan yhteiskäyttöön henkilöautoja sekä sähköpolkupyöriä.

”Tavoitteena on kortteleiden liittyminen rakennettuun ympäristöön siten, että jokaisesta korttelista kulkee suora yhteys lähivirkistysalueille”, Puistosalo kertoo.

Aivan asuntomessualueen yhteyteen rakennetaan Tennarin liikuntapuisto täysmittaisine tekonurmineen, ulkokuntoilulaitteineen sekä tekojääratoineen.

Keskustelu artikkelista: 1 kommentti

  • Toivottavasti Lohjan rakennusvalvonta ja kaavoitusosasto ovat myös myötämielisiä asukkaiden viihtyvyyttä koskevissa ratkaisuissa.

    Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia