Infra Rakennuslehti Ei kommentteja

Raide-Jokerin rakennusurakoitsijat valittu

HKL:n johtokunta ja Espoon kaupungin teknisen toimen johtaja ovat valinneet Raide-Jokerin rakennusurakoitsijan.

Raide-Jokeri kulkee esimerkiksi Helsingin Oulunkylässä Käskynhaltijantiellä. Kuva: YIT

Urakoitsijaksi on valittu YIT:n ja VR Trackin muodostama ehdokasliittymä. Hankkeen kokonaisbudjetti on 275 miljoonaa. Urakkakokovertailussa Raide-Jokeri maksaa reilut kymmenen miljoonaa euroa enemmän kuin Olympiastadionin korjausurakka.

Urakka kattaa Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen kulkevan pikaraitiotien rakentamisen. Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa marraskuun loppuun mennessä. Raide-Jokeri on noin 25 km pitkä. Koko osuudeltaan kaksiraiteisen radan rakennustöiden arvioidaan alkavan vuonna 2019.

Raide-Jokerin kokonaisbudjetti on 275 miljoonaa euroa, josta rakentamiskustannusten osuus on tilaajan arvion mukaan noin 205 – 225 miljoonaa euroa. Tilaaja saattaa liittää urakkaan myös optioita esimerkiksi varikon rakentamisesta.

Hanke toteutetaan allianssimallilla. Kaikkien toimijoiden yhteiseen sopimukseen pohjautuva toteutustapa pyrkii varmistamaan koko hankkeen edun sekä yhteisten tavoitteiden toteutumisen.

HKL:n ja Espoon kaupungin tiedotteen mukaan mallilla voidaan saavuttaa laadullisesti, taloudellisesti ja aikataulullisesti hyvä lopputulos. Hankkeen osapuolina toimivat Helsingin ja Espoon muodostama tilaajaorganisaatio, kesällä valittu suunnitteluryhmittymä (Ramboll, Sito ja VR Track) sekä nyt valittu urakoitsijaryhmittymä.

Projektissa käynnistyy seuraavaksi kehitysvaihe, jossa urakoitsija, suunnittelija ja tilaaja suunnittelevat ja kehittävät rakentamisprojektin sisältöä. Samalla tarkentuvat projektin kustannukset ja aikataulu. Noin vuoden kestävän kehitysvaiheen jälkeen siirrytään toteutusvaiheeseen, jolloin rata rakennetaan.

 

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia