Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA on hyväksytty KTN:n uudeksi jäsenjärjestöksi ja samalla JUKO:n edunvalvonnan piiriin.

Järjestöjen tiedotteen mukaan koulutetun tekniikan edunvalvonta tiivistyy entisestään, kun RIA vahvistaa jukolaista teknisten edunvalvontaa lähes 1 000 jäsenellään. Jäsenyyden jälkeen kunta-alan koulutettujen teknisten edunvalvonta on keskittynyt miltei sataprosenttisesti yhden pöydän ympärille neuvottelujärjestö JUKO:ssa.

”Olemme KTN:ssä iloisia, että saimme RIA:n jäsenyyden myötä koottua teknisten edunvalvonnan vieläkin tehokkaammaksi ja kiinteämmäksi kokonaisuudeksi”, KTN:n puheenjohtaja Keijo Houhala toteaa tiedotteessa.

Järjestöjen mukaan tiivistyminen lisää jukolaista järjestöllistä voimaa alkavalla liittokierroksella, sillä rialaiset eivät aiemmin kuuluneet kunta-alan pääsopijajärjestöihin.

”Kilpailukyky-, tuottavuus- ja tehokkuusvaatimusten aiheuttamat työmarkkinoiden ja -elämän rakennemuutokset ovat merkittäviä. Rakennemuutokset koskettavat RIA:n toimintakentässä myös julkisen sektorin toimijoita. Seuraukset ulottuvat myös RIA:n työmarkkinatoimintaan ja edunvalvontatyöhön ja siksi nyt tehty ratkaisu on oikea. Se turvaa kuntasektorilla työskentelevien rialaisten edunvalvonnan”, toteaa RIA:n toimitusjohtaja Kimmo Sandberg.

RIA jatkaa STTK:n jäsenliittona.

KTN edustaa JUKO:n kautta yli 10 000 kuntien, kuntayhtymien ja kunnallisten osakeyhtiöiden palveluksessa olevaa ja teknisen koulutuksen saanutta teknistä toimihenkilöä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “RIA liittyi KTN:n uudeksi jäsenjärjestöksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat