Kokeile kuukausi maksutta

Infra-alalla yritetään houkutella muilta työntekijöitä reippailla eduilla

Pari vuotta sitten perustetun infrayhtiö Terrawisen toimitusjohtaja Juha Saapunki kritisoi alan kovia keinoja työvoiman rekrytoinnissa.

Kuvaa Terrawisen työmaalta. Kuva: Matti Matikainen

”Nyt kun tekijöistä on pulaa, yritykset yrittävät houkutella heitä kilpailijoilta. Työntekijöille tulee suoraan soittoja, joissa tarjotaan sellaisia palkka- ja muita etuuksia, että ne eivät ole kestävällä pohjalla. Kun tulee hiljaisempaa, sinulla on kaveri, joka saa puolet enemmän palkkaa kuin jossain toisessa yhtiössä. Se syö pitkän ajan kilpailukykyä”, toiselta alalta tullut Saapunki ihmettelee infra-alan menoa.

Hänen mukaansa Terrawise pärjää kuitenkin kilpailussa työntekijöistä panostamalla työhyvinvointiin, työturvallisuuteen ja koulutukseen. Yhtiö tarjoaa työntekijöilleen muun muassa ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen suorittamiseen tähtääviä koulutusohjelmia.

Myös alan hintakilpailu on rajua.

”Minua on hämmästyttänyt, että näin hyvässä markkinatilanteessa hintataso on tippunut viimeisenkin vuoden aikana. Kilpailu on tosi kovaa, mikä ei ole kenenkään etujen mukaista alalla. Onko kyse siitä, että millä hinnalla hyvänsä haetaan markkinaosuuksia vai turvataanko työkantaa? Eihän siinä ole mitään järkeä, että se tehdään kustannusten varjolla.”

Liikevaihto lähes 100 miljoonaa

Pääomasijoittaja Sentica Partners perusti Terrawisen joulukuussa 2015 kokoamalla yhteen monta infra-alan yhtiötä. Ryppääseen kuuluvat nyt Kanta Kaivu, Cendigo, Kallionporaus Arto Soininen, Ympäristörakennus Saarinen, JJ Kaivin ja Kallio, Vihermali sekä uusimpana viime kesänä ostettu Konevuori.

”Tämä kokonaisuus on rakennettu siltä pohjalta, että jokaisella yhtiöllä on jotain erityisosaamista, pitkä historia ja erittäin hyvä kannattavuus”, Saapunki kertoo.

Vaikka yhtiöt ovat periaatteessa toimineet kokonaisuutena lähes kaksi vuotta, juridisesti ne yhdistyvät Terrawiseksi ensi vuoden alusta. Vuodenvaihteen jälkeen liiketoiminta-alueita on kolme: infrarakentaminen, viher- ja ympäristörakentaminen sekä erikoislouhinta. Alueellisesti yhtiö toimii pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

Saapunki arvioi Terrawisen yltävän tänä vuonna 95 miljoonan euron pro forma -liikevaihtoon. Tavoite on kuitenkin paljon korkeammalla.

”Aikataulu on vielä avoin, mutta tähtäämme 200 miljoonan euron liikevaihtoon. Mutta se menee portaittain, eli seuraava tavoite on 130–150 miljoonaa, sitä seuraava 170 ja seuraava 200 miljoonaa. Pääpaino on orgaanisessa kasvussa, mutta noihin lukuihin pääsemiseksi tulee myös yritysjärjestelyitä.”

Sentican omistusosuus Terrawisesta on 54 prosenttia, ja toimiva johto sekä avainhenkilöt omistavat loput.

Kannattavuus kunnossa

Infra-alan keskimääräinen kannattavuus ei perinteisesti ole ollut kehuttava, eikä kova hintakilpailu ainakaan auta asiaa. Terrawise on kuitenkin pysytellyt erossa hintakilpailusta.

”Lähdemme mukaan vain sellaisiin hankkeisiin, joista meillä on kokemusta ja jotka pystymme tekemään terveellä taloudellisella pohjalla.”

Niinpä Terrawisen kannattavuus onkin hyvää luokkaa. Yritysryppään yhtiöistä esimerkiksi JJ Kaivin ja Kallion ja Konevuoren liikevoitot liikkuvat kymmenen prosentin molemmin puolin.

Hyvän kannattavuuden takana ovat muun muassa kapea organisaatio, jatkuva kuluseuranta ja tiukka seula hankkeiden valinnassa.

Yhtiö pyrkii lähtökohtaisesti siihen, että se on aina pääurakoitsijana. Siten on loogista, ettei yhtiö myöskään osallistu kaikkein suurimpien infrahankkeiden kilpailutuksiin.

”Megaluokan hankkeet eivät meitä kiinnosta, esimerkkinä joku moottoritie. Meillä on mahdollisuus tehdä muutaman kymmenen miljoonan euron hankkeita.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Infra-alalla yritetään houkutella muilta työntekijöitä reippailla eduilla”

  1. Saapungilla taitaa olla hätä, kun toimihenkilöitä vuotaa ulos firmasta koko ajan. Syynä eivät suinkaan ole jonkun muun tarjoamat kohtuuttomat edut, vaan se yksinkertainen tosiasia, että Terrawisessä eivät asiat ole oikein kunnossa. Henkilöstö on kuulopuheiden mukaan tyytymätöntä johtamiseen ja yrityksen integraatio on täysin epäonnistunut. Sitä ei millään juridisilla fuusioilla tehdä.

  2. Taitaapi pata soimata kattilaa tässä tapauksessa. Tai sit pitäisi katsoa oma pesä ekana puhtaaksi, ennen kuin menee lausumaan tälläisiä. Terrawisen omien yksiköiden toiminta on suoraan samaa kuin mitä Saapunki tässä kritisoi. Mitä tulee vuotoon Terrawiseltä niin varmaan kannattaa, ensimmäistä kommentoijaa kompaten, kuunnella niitä lähtijöitä ja heidän syitään.

  3. Naurettava kommentti. Tapaa on käytetty osaavien työntekijöiden kalasteluun vuosikymmeniä. Epäilyttää, että onko Saapunki oikea mies oikeassa paikassa kun valittaa normaaliasioista? Mikäli alasta yhtään tietää niin ei voi olla yllätys työntekijöiden rekrytointi ja alhainen hintataso. Voi olla myös julkinen ulostulo Sentican asettamista kovista tulosvaatimuksista ja selitellä huonoa menestystä?

  4. Tietämyksen tai piirimyyjien ostaminen on vähän hankalaa, mutta innokkaita säätäjiä löytyy.

  5. Terrawisen kannattavuus jää nähtäväks😊

  6. Saapungille alkaa pikku hiljaa valjeta, että tällä alalla ei tehdäkään ns. löysää ja helppoa rahaa samoin kuin alalla, jolla hän toimi aiemmin, lisäksi pääomasijoittaja hönkii niskaan aika nopeesti!

Vastaa käyttäjälle Simo Lahtinen Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat