Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni – jatkuuko asuntobuumi?

Rakennusteollisuuden Sami Pakarinen arvioi, että asuntorakentamisen huippu on ohitettu.

Jatkossa pääurakoitsija voi yksin joutua vastaamaan rakennushankkeen onnistumisesta. Nykyään päävastuu on rakennuttajalla. Kuva: Juha Salminen

Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä 15,4 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin.

Tilastokeskuksen tiedotteen mukaan kaikissa rakennusten pääluokissa kuutiomäärä väheni viimevuotisesta. Eniten kuutiomäärä väheni teollisuus- ja varastorakennuksissa sekä liike- ja toimistorakennuksissa.

Asuinrakentamisen kuutiomäärä väheni lähes prosentin.

Asuinrakentamiseen vähemmän lupia

Tammi-maaliskuussa rakennuslupia myönnettiin asuinrakentamiseen 2,8 miljoonaa kuutiometriä.

Erillisille pientaloille myönnetty kuutiomäärä väheni yli 18,3 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinkerrostalojen kuutiomäärässä noin vuoden kestänyt vahva kasvu hiipui 4,2 prosenttiin.

Rakennuslupia myönnettiin tammi-maaliskuussa kaikkiaan 9 842 asunnolle, prosentin vähemmän kuin samaan aikaan vuotta aiemmin.

Laskua tuli jopa Helsingissä. Helsingissä aloitettiin tammi-maaliskuussa 9 prosenttia vähemmän asuntoja kuin vuoden 2017 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Maaliskuun lopussa Helsingissä oli rakenteilla noin 6 500 asuntoa uustuotantona ja laajennuksina, mikä on hieman enemmän kuin vuoden 2017 vastaavana aikana. Luku ei sisällä käyttötarkoituksenmuutoksia

Rakennustuotannon volyymi edelleen kasvussa

Volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo kasvoi vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä 11,1 prosenttia vuodentakaisesta.

Asuinrakentamisen volyymi kasvoi ajanjaksolla 15,3 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 7,6 prosenttia. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin tilavuudella mitattuna 3,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Asuinrakentamisen aloituksia oli kuitenkin 12,9 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Onko asuntorakentamisen kiivain kasvu ohi?

Uudet rakennus- ja asuntotuotantotilastot kertovat rakentamisen suhdannetilanteen saavuttaneen lakipisteensä, arvioi Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen.

Asuntorakentaminen nousi 2000-luvun huipputasolle, mutta 50 000 asunnon raja jäi rikkomatta luvissa.

Tuotannon volyymit jatkavat hänen mukaansa vielä kasvuaan, sillä hankkeita on runsaasti vireillä ympäri Suomea. Samaan aikaan Tilastokeskuksen ennakkotietojen perusteella uudisrakentamisen aktiviteettia indikoivat rakennusluvat vähenivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

”Asunnoille myönnetyt luvat kääntyivät vuositasolla laskuun maaliskuun tietojen myötä. On kuitenkin muistettava, että viime vuoden maaliskuun vertailuluku oli poikkeuksellisen suuri ja tässäkin tapauksessa on syytä odottaa vielä seuraavaa havaintoa pidemmälle menevien johtopäätösten tekemiseksi”, Sami Pakarinen toteaa.

”Kovia vertailukuja on tulossa kesäkuukausina lisääkin, sillä asuntorakentamisen aktiviteetti oli todella voimakasta kesällä 2017. Toisaalta on luonnollista, että vahva uudisrakentamisen vire jossain vaiheessa tasaantuu. Ennakoimme asuntoaloitusten pysyvän 40 000 asunnossa vielä ensikin vuonna. Perusajurit ovat yhä myönteiset” Pakarinen jatkaa.

Pakarinen: Suhdannekuva yhä myönteinen

Muun kuin asuntorakentamisen osalta kehitys on ollut vaatimatonta. Lähes kaikissa käyttötarkoitusluokissa myönnettyjen rakennuslupien määrä tulee nyt alaspäin.

RT ennakoi maaliskuussa julkaistussa ennusteessaan, että rakentamisen kasvu painuu ensi vuonna nollaan.

”Vaikka pullonkauloja on syntynyt rakennustuotantoon jo pidemmän aikaa, on rakentamisen suhdannekuva yhä myönteinen. Resurssipula, kustannusten nousu sekä vuokra-asuntojen kysyntä ovat rakentamisessa ilmassa roikkuvia kysymysmerkkejä tälle vuodelle. Suomen hyvä talouskehitys jatkuu niin kauan kuin maailmantalous jatkaa raiteillaan. Näillä näkymin tämä vuosikymmen selvitään kuivin jaloin ja hyvä niin” Pakarinen analysoi.

Rakennuslehden pääkaupunkiseudun asuntomarkkinakatsauksessa todettiin viikko sitten, että asuntokaupan raju kasvu on kuumentanut markkinat.

Juttua päivitetty klo 16.33., Pakarisen osuus lisätty.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennuslupien kuutiomäärä väheni – jatkuuko asuntobuumi?”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat