Kokeile kuukausi maksutta

Turun kehätien parantaminen käynnistymässä – urakoitsija on valittu

Turun kehätien parantaminen osuudella Kausela-Kirismäki käynnistyy vuoden 2019 alussa.

Turun kehätien parantaminen osuudella Kausela-Kirismäki käynnistyy vuoden 2019 alussa.

Ensimmäisen rakennusvaiheen urakoitsijaksi on valittu tarjouskilpailun perusteella Destia.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kehätien Pukkilan ja Kirismäen välinen tieosuus rakennetaan nelikaistaiseksi. Tasoliittymät poistetaan rakentamalla Pukkilan eritasoliittymä ja Sippaan risteyssilta sekä parantamalla Kirismäen eritasoliittymää. Länsi-Avantientie rakennetaan valtatielle 10.

Kehätien rinnalle rakennetaan rinnakkaisteiden ja kevyen liikenteen verkosto. Myös melunsuojausta kohennetaan parannettavien kohteiden kohdalla.

Liikenneviraston projektipäällikkö Juha Sillanpään mukaan parannustyöt käynnistyvät vuoden 2019 alussa ja ne valmistuvat vuonna 2021. Suunnittelutyö alkaa heti.

“Hanke parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta alati vilkkaammalla tieosuudella, jota kuormittaa myös Turun ja Naantalin satamiin suuntautuva raskas liikenne. Samalla luodaan uusia mahdollisuuksia alueen elinkeinoelämän kehittämiseen ja maankäytön suunnitteluun”, Sillanpää kertoo.

”Tämä on meille mielenkiintoinen hanke, joka toteutetaan STk-urakkana. Kehitysvaiheessa päämääränämme on löytää teknis-taloudellisesti edullisia ratkaisuja”, Destian työpäällikkö Eetu Väisänen kertoo.

Ykkösvaiheen kustannusarvio on 44 miljoonaa euroa, joka sisältää valtion lisäksi Kaarinan kaupungin ja Liedon kunnan kustannusosuudet.

Hankkeen toisessa rakennusvaiheessa keskitytään Kausela–Pukkila -tieosuudelle. Sen rahoitus ja toteutusaikataulu vahvistuvat myöhemmin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Turun kehätien parantaminen käynnistymässä – urakoitsija on valittu”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat