Sitowise-konserni vahvistaa talogeotekniikan osaamistaan yritysjärjestelyllä.

Sitowise kävi yrityskaupoilla

Sitowise-konserni vahvistaa talogeotekniikan osaamistaan yritysjärjestelyllä.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Tiedotteen mukaan Sitowise hankkii Geotekin suunnitteluliiketoiminnan. Samassa yhteydessä Mitta oy ostaa Geotekin tutkimuspalveluliiketoiminnan ja yrityksen koko osakekannan. Sitowise on aiemmin omistanut Geotekista 45 prosentin osuuden.

”Sitowisen strateginen tavoite on olla monialaisten kaupunkikehityshankkeiden ykkösosaaja Suomessa. Geotekin suunnitteluliiketoiminta vahvistaa merkittävästi talogeotekniikan osaamistamme ja tarjoaa meille vahvat edellytykset tuottaa kaikki palvelut kaupunkihankkeisiin aina syvältä maan uumenista korkealle kohti taivaita”, Sitowisen Infra-liiketoiminnan johtaja Jannis Mikkola sanoo.

Geotek on vuonna 1965 perustettu maa- ja kallioperän sekä vesialueiden tutkimuksiin ja suunnitteluun erikoistunut insinööritoimisto. Suunnittelupalveluissa työskentelee 12 asiantuntijaa, jotka kaikki siirtyvät Sitowisen palvelukseen.

Yhtiöön perustetaan uusi Geotekniikka Talo -osasto, jonka vetäjäksi nimitetään Geotekin nykyinen toimitusjohtaja Aino Sihvola. Kaupan jälkeen Sitowisessä työskentelee yhteensä lähes 50 geotekniikan asiantuntijaa.

Suunnittelupalvelujen lisäksi Sitowise tarjoaa myös geotekniikan tutkimuspalveluja jatkossakin. Kaupan yhteydessä Mitta Oy:n kanssa on solmittu puitesopimus tutkimuspalvelujen tuottamisesta.

”Olemme erittäin tyytyväisiä tähän kokonaisratkaisuun. Sitowisessä meillä on kattavat mahdollisuudet kehittää suunnittelutoimintaamme lisääntynein resurssein, mikä tarkoittaa entistäkin parempaa ja varmempaa palvelua asiakkaillemme”, Sihvola toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sitowise kävi yrityskaupoilla”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi