Kokeile kuukausi maksutta

Kansallismuseon lisärakennus otettiin hallitusohjelmaan

Lisärakennuksesta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun finalistit julkistetaan ensi viikolla.

Kansallismuseon laajennusta suunnitellaan nykyisen museorakennuksen pihalle, osittain maan alle.

Kansallismuseon lisärakennuksen toteuttaminen on kirjattu uuteen, eilen julkaistuun hallitusohjelmaan.

Hallitusohjelmassa todetaan, että elävä kulttuuri muodostaa sivistysyhteiskunnan itseisarvoisen perustan sekä vahvistaa demokratiaa ja sananvapautta.

Yhtenä kulttuurin elinvoimaisuutta tukevana toimenpiteenä ”toteutetaan Kansallismuseon näyttelytilojen laajennushanke”.

”On hienoa, että uusi hallitus sitoutuu vahvasti kansallisen kulttuuri-instituutiomme toimintaedellytysten parantamiseen”, Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila toteaa.

”Kulttuuriperintö on yhteiskunnan voimavaraa, ja Kansallismuseolla on keskeinen rooli yhteisen, hyvinvoivan Suomen rakentamisessa.”

Arkkitehtuurikilpailun finalistit julki ensi viikolla

Kansallismuseon lisärakennuksen arkkitehtuurikilpailu on parhaillaan käynnissä, ja kilpailuehdotuksia on saapunut 184 kappaletta.

Suunnitteluvaiheeseen jatkavat finalistit julkistetaan ensi viikolla.

Kilpailun voittaja selviää kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Historiallisen päärakennuksen, lisärakennuksen sekä pihapuiston muodostaman kokonaisuuden on suunniteltu valmistuvan vuonna 2025.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kansallismuseon lisärakennus otettiin hallitusohjelmaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat