Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin Oulunkylän työmaalla porattiin vanhaan dynamiittiin, kivipalasia osui kahteen ihmiseen

Työmaalla Oulunkylässä Norrtäljentiellä tapahtui maanantaina aamupäivällä räjähdys.

Työmaalla Oulunkylässä Norrtäljentiellä tapahtui maanantaina aamupäivällä räjähdys.

Yhden ohikulkijan kerrotaan loukkaantuneen, mutta Helsingin poliisi kertoo Twitterissä, että kivenpalasia kuitenkin osui ainakin kahteen ihmiseen.

Ensitietojen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut vakavasti, poliisi kirjoittaa.

Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta lisää, kun tutkinta etenee.

Louhinnan yhteydessä porattiin vanhaan dynamiittiin, joka räjähti, kerrotaan Raide-Jokerin Twitter-tilillä.

Räjähdyksestä lentänyt kivi osui ohikulkijaa olkapäähän ja aiheutti lievän loukkaantumisen.

Raide-Jokerin viestintäasiantuntija Johanna Koivunen kertoo, että räjähteen alkuperästä ei ole vielä tietoa, mutta asiaa selvitetään.

Päivystävän komisarion mukaan räjähde laukesi vahingossa ja sen seurauksena alueella sinkoili kiviä.

”En ole varma, menikö ohikulkija sairaalaan tarkastettavaksi, mutta alustava tieto oli, ettei hänellä ole vakavia vammoja.”

Oulunkylän ala-asteen rehtori Outi Rinta-Filppula kertoo, että myös koulun pihaan oli lentänyt räjähdyksen yhteydessä pieniä kiviä, mutta kukaan oppilaista ei loukkaantunut.

Poliisi on tapahtumapaikalla ja selvittää onnettomuuden syytä.

Juttua on päivitetty kello 15.35.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin Oulunkylän työmaalla porattiin vanhaan dynamiittiin, kivipalasia osui kahteen ihmiseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat