Jatke rakentaa yli sadan asunnon kohteen Tampereen Vuorekseen

Jatke Pirkanmaa oy ja Vuoreksen Puutarhakortteli oy ovat allekirjoittaneet KVR-urakkasopimuksen, joka kattaa RS-kohteena Tampereen Vuorekseen toteutettavat kolme asuinkerrostaloa ja kaksi luhtitaloa. Yhteensä näihin tulee 132 asuntoa.

Vuoreksen Kosmos sijaitsee Tampereen Isokuusen alueella. Kuva: Jatke

Hanke käynnistyi välittömästi, ja muuttovalmiina noin 4 600 neliömetrin kokonaisuuden on määrä olla joulukuussa 2020.

As Oy Vuoreksen Kosmos sijaitsee uudella Isokuusen alueella. Kosmoksen asuntojen koko vaihtelee 27,5 neliömetristä 81 neliömetriin.

”Kohteeseen rakennetaan asukkaiden käyttöön viihtyisät yhteistilat, muun muassa saunaosasto, ulkoterassi sekä oleskelutila. Lisäksi korttelimainen piha-alue mahdollistaa viihtyisien oleskelu- ja viheralueiden rakentamisen”, Jatke Pirkanmaa oy:n hankekehitysjohtaja Jari Seppälä sanoo tiedotteessa.

”Kohde on varustettu uudella ekologisella hulevesijärjestelmällä, jätehuolto on toteutettu jätteiden putkikeräysjärjestelmällä ja asukkaiden yhteiskäyttöön on varattu hybridiauto”, Seppälä jatkaa.

Vuoreksen Puutarhakorttelin edustajan mukaan kaikki kohteen isot asunnot on jo varattu.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jatke rakentaa yli sadan asunnon kohteen Tampereen Vuorekseen”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi