”Tavallisten ihmisten asuinalueella” Helsingissä aloitetaan tänä vuonna jo yli 800 asuntoa

Kaikkiaan Pasilan Postipuistoon tulee asunnot lähes 6000 asukkaalle.

Bonavan kohteeseen nimeltä Postinkantaja 2 tulee hitas-asuntoja. Kuva: Bonava

Tänään 26. syyskuuta muurattiin alueen ensimmäisten asuinkohteiden peruskivi. Postinkantajan kotikortteliksi kutsuttuun Bonavan urakoimaan kohteeseen tulee kaikkiaan neljä kerrostaloa.

Näistä kohteeseen nimeltä Postinkantaja 1 tulee vuokra-asuntoja, Postinkantaja 2:een hitas-asuntoja ja Postinkantaja 3:een omistusasuntoja. Myöhemmin on tulossa myös RS-asuntoja kohteeseen Postinkantaja 4.

Hitas-kohteessa asuntoja on 57 kappaletta ja omistuskohteessa 96. Vuokra-asunnoista koostuva kohde valmistuu Icecapital Housing Fund V:n omistukseen, ja siinä on 74 asuntoa.

Postinkantaja 1:n ja 2:n on määrä valmistua vuoden 2020 lopulla. Postinkantaja 3 on valmis arviolta vuonna 2021 ja Postinkantaja 4 arviolta 2022. Kohteet sijoittuvat Postipuiston asuinalueen lounaiskulmaan Keskuspuiston läheisyyteen.

Havainnekuva tulevasta Postipuiston alueesta. Kuva: Bonava

Rakentaminen jatkuu koko 2020-luvun ajan

Alueelle tulee asuntoja kaikkiaan noin 5 700 asukkaalle. Kaupungin toiveena oli, että alueella olisi sekaisin asumista, palveluja sekä työpaikkoja. Tulossa on jollakin aikataululla myös päiväkoteja, alakoulu, kaupallisia palveluita sekä yhteistila asukkaille.

Syksyn aikana talonrakennus alkaa Bonavan lisäksi Firan, TA-Rakennuttajan, Rakennusliike Evälahden ja Helsingin kaupungin asuntotuotannon työmailla. Kaikkiaan alueella käynnistyy tänä vuonna yli 800 asunnon rakentaminen.

Alueen rakentaminen jatkuu 2020-luvun loppupuolelle saakka.

Tulossa on umpikortteleita ja perheasuntoja

Postipuiston on määrä olla arkkitehtuuriltaan selvästi kantakaupunkimaista rakentamista umpikortteleineen. Sisäpihojen sekä kaupunginosapuiston on tarkoitus lisätä alueen viihtyisyyttä.

Alueelle rakennetaan etenkin perheasuntoja, joiden keskipinta-ala on vähintään 80 neliötä.

Peruskiven muuraustilaisuuden avanneen apulaispormestari Anni Sinnemäen mukaan tarkoituksena on tehdä niin sanottu tavallisten ihmisten asuinalue. Hän kiitti tilaisuudessa hyvin sujunutta kumppanuuskaavoituksen prosessia sekä alueelta asunnon jo varanneita tai ostaneita tulevia asukkaita heidän ’pioneerihengestään’.

Asuinalueelta on tarkoitus toteuttaa hyvät jalankulku- ja polkupyöräily-yhteydet Keskuspuistoon ja Käpylän aseman suuntaan. Ilmalan ja Käpylän asemien läheisyyden ja toimivien bussiyhteyksien on tarkoitus taata hyvät joukkoliikennejärjestelyt. Alueelle on suunniteltu raitiotievaraus. Asukaspysäköinti toteutetaan keskitetysti pääosin nimeämättöminä paikkoina.

Postipuiston alueesta noin 95 prosenttia on kaupungin omistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty kaupungin aloitteesta. Muut maanomistajat ovat Posti Kiinteistöt oy, Liikennevirasto ja Senaatti-kiinteistöt.

Artikkelia päivitetty 27.9.2019: Lisätty tietoja kohteesta Postinkantaja 4 sekä tarkennettu valmistumisaikataulua.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “”Tavallisten ihmisten asuinalueella” Helsingissä aloitetaan tänä vuonna jo yli 800 asuntoa”

  1. Hienoa että saadaan paljon asuntoja näin keskeiselle sijainnille. Vielä kun raitiotie saataisiin jatkettua Ilmalasta tänne asti niin Pasilan asemalle kulkisi vaivatta.

    Ratapihan aluetta pitäisi saada myös tehokkaampaan käyttöön (mikäli ei siirto halvemman maan alueelle ole mahdollista) jollain esim kansiratkaisuilla Hakamäentien ympärillä, jolloin kaupunki ei katkeaisi Käpylään ja Keski-Pasilaan päin. Nyt alueella ei ole muuta kuin Hartwall Areena ja liuta junaraiteita ja muita huoltoteitä.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi