Kokeile kuukausi maksutta

Kirsi Hautala vetämään Rejlersin rakennusliiketoimintaa

Ripeästi kasvava konsulttitalo hakee bisnekseen lisäbuustia myös rakentamisen puolelta.

Rejlers aikoo jatkaa kasvua myös rakentamisen puolella. Kuvassa strategiajohtajaksi siirtyvä Timo Tenninen (vasemmalla), hänen seuraajansa Kirsi Hautala sekä toimitusjohtaja Seppo Sorri. (Kuva: Rejlers)
Kuuntele juttu

Tekniikan tohtori Kirsi Hautala aloittaa huhtikuun alussa insinööritoimisto Rejlers Finlandin Rakentamisen toimialajohtajana.  Hänellä on pitkä ura mm. suunnittelutoimisto WSP Finlandin toimitusjohtajana. Hautala jätti WSP:n kesällä 2018.

Rejlersin rakentamisen segmenttiä on luotsannut tähän saakka Timo Tenninen, joka jatkaa toimialan strategisen kasvun johtajana.

Rejlersin Suomen yhtiön palveluksessa on noin tuhat  asiantuntijaa ja liikevaihto lähestyy 100 miljoonaa euroa. Kasvua tavoitellaan mm. strategisten yritysostojen ja rekrytointien kautta.

”Rakentaminen on yksi Rejlers-konsernin neljästä toimialasta. Rakentaminen tulee vahvistumaan talotekniikka edellä laajentuen suunnitteluun ja rakennuttamiseen. Kirsi Hautala tuo mukanaan monipuolista liiketoimintaosaamistaan 20 vuoden suunnittelu- ja konsultointialan kokemuksellaan”, sanoo Rejlers Finlandin toimitusjohtaja Seppo Sorri tiedotteessa.

Hautala pitää Rejlersin rakentamisen palveluiden laajentamista luontevana ja näkee pitkän kokemuksensa täydentävän ja vahvistavan Rejlersin kasvustrategiaa.

”Voin tuoda myös kansainvälisyyttä rakentamisen toimintoihin. Näen, että minulla on paljon annettavaa, mutta myös paljon opittavaa.  Kokoonsa nähden hyvin ketterästi toimiva Rejlers on oiva alusta kannattavalle kasvulle”, Hautala ennakoi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kirsi Hautala vetämään Rejlersin rakennusliiketoimintaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat