Isännöinti Aarno Saarinen oy liittyy osaksi Reimiä elokuun alusta lähtien ja yrityksen nimeksi tulee Reim Pääkaupunkiseutu oy. Vantaalainen perheyhtiö on toiminut osakeyhtiönä vuodesta 1983 lähtien.
”Muutos toteuttaa REIM Groupin strategiaa, jonka mukaan haemme kasvua varsinkin kasvukeskuksissa. Nyt saamme uusiksi kaupungeiksi Vantaan ja Espoon. Muutoksen myötä pystymme palvelemaan REIM Pääkaupunkiseutu Oy:n asiakkaita entistä paremmin”, Reimin toimitusjohtaja Jukka Mäkinen sanoo.
Reim Pääkaupunkiseudun toimitusjohtajana jatkaa Isännöinti Aarno Saarisen toimitusjohtajana työskennellyt Aimo Saarinen. Henkilökuntaa yhtiössä on noin 20.
Reim Group on yksityisesti omistettu, valtakunnallisesti toimiva isännöintiyritys. Sillä on myös tilitoimisto- ja kiinteistönvälityspalveluja lähinnä Kaakkois-Suomessa. Reimin kotipaikka on Lappeenranta. Yritys toimii 14 eri paikkakunnalla ja sillä on työntekijöitä yhteensä 210.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Jälleen uusi yrityskauppa isännöintialalla – nyt laajenee Reim Group”