Kokeile kuukausi maksutta

Kommentti: Tavalliset kuluttajat ovat tulleet koppiasuntoja nipuissa ostaneiden sijoittajien tilalle

Korona on kohdellut gryndereitä silkkihansikkain, mutta uudisasuntojen markkinoilla on silti tapahtunut isoja muutoksia.

Kuuntele juttu

Rakennuslehden markkinakatsaus osoittaa, että asuntogrynderit ovat toistaiseksi päässeet pääkaupunkiseudulla koronasta kuin koira veräjästä. Kevään pysähdys oli raju, mutta sen jälkeen vauhti on ollut hyvää ja tunnelmat ovat nyt hyvät.

Kaikki ei ole kuitenkaan kuten ennen. Toiminta on rauhoittunut, ja gryndimarkkina on palautunut perinteiseen uomaansa. Kuluttajakauppa käy hyvin, ja asunto ostetaan selvästi aikaisempaa useammin omaan käyttöön.

Sijoittajien tekemät nippukaupat ovat lähes loppuneet kuluttajamyynnissä olevista kohteista. Muutos koskee sekä valmiita että ennakkomyynnissä olevia asuntoja. Kokonaisia asuntokohteita rakennusliikkeet myyvät edelleen paljon isoille sijoittajille.

Rakennusliikkeet eivät panosta enää yhtä paljon sijoittajien suosimiin miniasuntoihin, ja asuntojen koot ovatkin nousseet. Uusissa kohteissa ”koppiasuntoja” on enää pieni osuus.

Myös keinottelu siirtosopimusmenettelyllä eli rakennusaikana tehtävillä jatkokaupoilla on loppumassa.

Koronan myötä on herätty panostamaan asumiseen ja asumisväljyyteen. Kauppa onkin käynyt hyvin. Yksi muutos on käytettyjen asuntojen osuuden kasvu kaupassa. Samalla käytettyjen asuntojen hinnat ovat nousseet uusia nopeammin.

Saattaa olla, että ostajilla ei ole etätöiden olosuhteissa kärsivällisyyttä odottaa uusien asuntojen valmistumista. Siksi valitaan käytetty asunto.

Vantaa on poikkeus pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla. Siellä uusien asuntojen kauppa romahti, osittain siksi, että uusia asuntoja on ollut vähän myynnissä.

Vantaan gryndialoitusten pienuutta taas selittää osaltaan se, että rakennusliikkeet ovat keskittyneet tekemään isoille sijoittajille hyvin kelpaavia vuokra-asuntoja. Ostaja on tiedossa, kun gryndikohteen muuttaa vuokrataloksi ja myy kokonaisuutena sijoittajalle. Päätöksiin vaikuttaa luonnollisesti ennakkomarkkinoinnin sujuminen.

Omistustuotanto on ollut viime aikoina Vantaalla sivuroolissa, ylivoimaisesti suurin osa asunnoista päätyy valmistuessaan vuokralle.

Asuntojen hinnoista voit lukea lisää tästä: Huima hinta, myynnissä oleva uusi kerrostaloasunto maksaa Helsingissä keskimäärin 8258 euroa neliöltä

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Kommentti: Tavalliset kuluttajat ovat tulleet koppiasuntoja nipuissa ostaneiden sijoittajien tilalle”

  1. Vanha pankinjohtaja antoi hyvän neuvon: Sitten kun tuulipuku alkaa sijoittajaksi, myy.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat