Realia Group pitää KKV:n tulkintaa hintakartellista vääränä – ”Teemme hinnoittelupäätöksemme itsenäisesti”

Realian mukaan osa asiakkaista on ollut yritykseen yhteydessä.

”Teemme hinnoittelupäätöksemme itsenäisesti ja asiakaskohtaisesti, koska on erilaisia sopimuksiakin”, kommentoi Realia Groupin markkinointi- ja viestintäjohtaja Thomas Pimenoff Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kartelliselvitystä.

”KKV:n tulkinnasta huolimatta liiton toiminnassa tapahtunut viestintä ei ole vaikuttanut hinnoittelupäätöksiimme.”

KKV:n selvityksen mukaan yritykset ja Isännöintiliitto sopivat vuosina 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

Lue lisää: Isännöintialalla on ollut pitkään jatkunut ja suunnitelmallinen hintakartelli: Katso, mille yrityksille esitetään seuraamusmaksuja

Lisäksi KKV:n mukaan sovittiin, että lakiuudistusten myötä isännöintiyrityksille tulevat uudet tehtävät veloitetaan asiakkailta isännöintisopimusten ulkopuolisina lisäpalveluina.

”He ovat olleet huolissaan”

Pimenoff kuvaa kartelliepäilyä alalle vakavaksi. Hänestä on hyvä, että se selvitetään perusteellisesti ja markkinaoikeus aikanaan käsittelee sen.

”Sitä kautta saamme takaisin asiakaskuntamme luottamusta. Asiakkaitamme on tänään ollut meihin yhteydessä. Tottakai he ovat olleet huolissaan.”

Realia tekee asiasta oman vastineensa markkinaoikeuteen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Realia Group pitää KKV:n tulkintaa hintakartellista vääränä – ”Teemme hinnoittelupäätöksemme itsenäisesti””

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat