Kokeile kuukausi maksutta

Kirrinkallion louhinta loppusuoralle Vt 4:llä – tehtynä lähes miljoonan kuution infraurakka

Hankkeessa on tähän mennessä louhittu noin 1,4 miljoonaa kuutiometriä kalliota, josta Kirrinkalliossa noin 900 000 kuutiometriä.

Valtatie 4:n uusi tielinja halkoo Kirrinkalliota noin 800 metrin matkalta. (Kuva: Väylävirasto)

Vt 4 Kirri–Tikkakoski -parannushanke etenee. Kuluvalla viikolla on puhkaistu uusi Kirrinkallion tielinja ja samalla mittavat louhintatyöt ovat kääntyneet loppusuoralle, tiedottaa Väylävirasto.

Alueen louhintatöistä on jäljellä enää oikeanpuoleisen reunalevityksen tekeminen, joka valmistuu kesäkuun loppuun mennessä.  Syntynyt murske käytetään rakennettavan tien pohjarakenteisiin.

Hankkeessa on tähän mennessä louhittu noin 1,4 miljoonaa kuutiometriä kalliota, josta Kirrinkalliossa noin 900 000 kuutiometriä. Urakoitsijana on ollut Destia.

”Kuorma-autokuormiksi muutettuna määrä vastaa noin 180 000 louhinta-alueilta pois kuljetettua kuormaa”, Destian työmaapäällikkö Anssi Itäpaasi toteaa tiedotteessa.

Väyläviraston tiehankkeessa Vt 4 parannetaan moottoritieksi välillä Kirri-Tikkakoski Jyväskylä ja Vehniä Laukaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kirrinkallion louhinta loppusuoralle Vt 4:llä – tehtynä lähes miljoonan kuution infraurakka”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat