Kokeile kuukausi maksutta

Tunteita herättävän kaavoitus- ja rakentamislain lausuntokierros lykkääntyy syksyyn – ”Ei ole tietoa, joudutaanko ehdotusta  muokkaamaan pikkuisen vai paljon”

Maankäyttö- ja rakentamislain (MRL) kokonaisuudistus on ollut jättimäinen ja tunteita herättävä prosessi.

Kaavoitus- ja rakentamislailla on iso vaikutus rakennusalan toimintaan ja vastuisiin.

Kyse on isoista asioista. Jatkossa rakentajien vastuista säädetään laissa eikä alan osapuolten keskinäisillä sopimuksilla. Suunnittelijoille lakimuutos voi tuoda isoja korvausvaatimuksia.

Lue lisää lakiuudistuksesta: Lakimuutos voi tuoda suunnittelijoille isoja korvausvaatimuksia, rakentajan vastuu laadusta kasvaa

Ympäristöministeriöstä kerrottiin helmikuussa, että ehdotus maankäyttö- ja rakentamislain korvaavaksi kaavoitus- ja rakentamislaiksi on valmis. Kokonaisuuden piti lähteä lausuntokierrokselle vielä kuluneen kevään aikana. Lakiehdotus ei ole kuitenkaan saanut vieläkään poliittista hyväksyntää.

MRL-uudistuksen rakentamisen jaostoa vetävä ympäristöministeriön hallitusneuvos Kirsi Martinkauppi kertoo, että rakentamisen osalta lakiluonnos valmistui helmikuun alussa, ja alueidenkäytön osaltakin maaliskuun alkupuolella.

Rakentamisen osalta luonnokselle on poliittinen hyväksyntä, mutta seurantaministeriryhmän keskustelut ovat edelleen käynnissä muutamien alueidenkäytön kysymysten osalta.

”Meillä ei ole mitään tietoa siitä, joudutaanko ehdotusta muokkaamaan pikkuisen vai paljon”, Martinkauppi kertoo.

Lausuntokierros vasta kesälomien jälkeen

Lakiehdotus on käännettävä ruotsiksi ennen kuin se voidaan lähettää lausuntokierrokselle. Käännöstoimistoissa kesälomat alkavat juhannukselta. Käännöstöissä voidaan toki hyödyntää ostopalveluita osassa työtä, niin kuin on tehtykin.

”Veikkaisin, että ehdotuksen lähteminen lausunnoille menee teknisesti jo kesäkauden yli, kun otetaan huomioon käännöstöiden tilanne”, Martinkauppi sanoo.

Alueidenkäytön osalta keskusteluissa on keväällä ollut muun muassa maapolitiikan kysymykset, ELY-keskusten asema, maakuntakaavoitusta koskevat asiat sekä saamelaisten oikeuksia koskevat pykälämuotoilut.

Esimerkiksi kaavatasojen määrä on lyöty jo poliittisesti lukkoon.

”Rakentamisen osa-alueen asiat eivät ole enää poliittisessa pöydässä, mutta sinnehän voidaan ottaa käsittelyyn mitä halutaan”, Martinkauppi sanoo.

Kaavoitus- ja rakentamislakia on valmisteltu pitkään ja intressitahot ovat olleet laajasti mukana valmistelussa. Näyttää kuitenkin siltä, että halu lakiehdotuksen sisällön muuttamiseen on edelleen vahva. Tuorein osoitus tästä on 11 elinkeinoelämän järjestön julkaisema yhteinen, tiukkasävyinen kannanotto.

”Sääntely lisääntyy ja monimutkaistuu” – Elinkeinoelämän järjestöiltä rajua kritiikkiä MRL:n uudistusta kohtaan

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Tunteita herättävän kaavoitus- ja rakentamislain lausuntokierros lykkääntyy syksyyn – ”Ei ole tietoa, joudutaanko ehdotusta  muokkaamaan pikkuisen vai paljon””

  1. Voisiko sen luonnoksen julkaista pikkuhiljaa, että alalla toimivat ammattilaisetkin näkisivät, miten heihin liittyvää toimintaa aiotaan jatkossa säädellä? Tällaista lakiuudistusta ei yksinkertaisesti voi toteuttaa niin, että se vaan päätetään jossain ministeriöiden lobbauskammioissa ja lätkäistään eräänä kauniina päivänä voimaantulevaksi.

    1. Kyllä voi lätkiä mitä huvittaa ja räkänen nauru päälle. Raksaukot ei osaa pitää puoliaan.

      Terveisin löysäLasse

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat