Kokeile kuukausi maksutta

OX2 ja Tuulikolmio sopivat uusista tuulivoimahankkeista

Ruotsalainen OX2 ja suomalainen Tuulikolmio ovat solmineet yhteistyösopimuksen uusien tuulivoimahankkeiden kehittämisestä Suomessa.

Kuvassa OX2:n rakennuttama ja hallinnoima Jouttikallion tuulipuisto. Kuva: OX2

Tavoitteena on toteuttaa merkittävä määrä tuulivoimahankkeita tämän vuosikymmenen aikana. Nyt solmittuun yhteistyösopimukseen kuuluu Tuulikolmion käynnistämiä hankkeita muun muassa Keski-Suomessa, Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Ensimmäisten hankkeiden lupaprosessit käynnistetään tämän syksyn aikana.

Tuulikolmio vastaa yhteistyöhankkeiden maa-alueiden vuokraamisesta sekä luvituksesta. OX2 vastaa yhteistyöhankkeiden teknisestä suunnittelusta sekä toteutuksesta, rakentamisesta ja niihin liittyvästä rahoituksesta.

”Yhteistyön kautta saamme lisää resursseja, hankkeita sekä maantieteellistä hajautusta olemassa olevaan portfolioomme. Tuulivoimalla on keskeinen rooli energiamurroksessa ja yhteiskunnan sähköistämisessä, johon haluamme vastata kasvattamalla pidemmän tähtäimen hankesalkkuamme”, OX2:n Suomen hankekehityksestä vastaava johtaja Veli-Pekka Alkula sanoo tiedotteessa.

”Tuulivoima-alalla on käynnissä suuri muutos. Hankkeita rakennetaan nyt markkinaehtoisesti ja uusia hankealueita kehitetään myös sisämaassa ja Pohjois-Suomessa”, Tuulikolmion operatiivinen johtaja Jussi Havia sanoo. ”Yhteistyö OX2:n kanssa mahdollistaa meille resurssit hallita tuulipuistohankkeen koko kehityskaari aina rakentamiseen ja operointiin asti.”

Tuulikolmio on aloittanut toimintansa Suomessa vuonna 2011, ja yhtiö on kymmenen vuoden aikana kasvattanut hankeportfoliotaan 1,25 gigawattiin. Tuulikolmion omistajiin kuuluu suomalaisia sijoitusyhtiöitä ja vuodesta 1988 uusiutuvan energian hankkeita kehittänyt portugalilainen Infraventus Group -konserni.

OX2:lla oli ennen Tuulikolmion kanssa tehtyä yhteistyösopimusta Suomessa hankekehitysvaiheessa noin 4000 megawattia tuulivoimaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “OX2 ja Tuulikolmio sopivat uusista tuulivoimahankkeista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat