Kokeile kuukausi maksutta

Poliitikot antoivat vuosien väännön jälkeen luvan purkaa kokonaisia kerrostaloja uusien tieltä Helsingin Mellunmäessä

Helsingin kaupunginvaltuusto on keskiviikkona päättänyt kaavamuutoksesta, joka myllää täysin uusiksi korttelin Mellunmäen metroaseman vieressä.

Pallaksentien ja Ounasvaarantien kahden taloyhtiön kerrostalojen tilalle on nyt lupa rakentaa korkeampia taloja. Kuva: Mika Ranta / HS

Kaavamuutos antaa luvan purkaa nykyiset seitsemän asuintaloa ja rakentaa niiden tilalle isompia. Korttelin asukasmäärä on nykyisin noin 250, tulevaisuudessa 2 000. Tulevaisuudessa lähelle on suunniteltu metron lisäksi pikaraitiotie Raide-Jokeri II:n pysäkkiä.

Päätöstä on edeltänyt vuosien mutkikas poliittinen prosessi.

Kaikki alkoi vuonna 2014, kun Pallaksentie 1:n ja Ounasvaarantie 2:n taloyhtiöiden hallitukset halusivat selvittää, olisiko mahdollista päättää purkavasta uudisrakentamisesta.

Taloihin oli tarpeen tehdä niin kallis putkiremontti, että se olisi isoissa asunnoissa ylittänyt asuntojen arvon.

Silloisen lainsäädännön mukaan purkavaan uudisrakentamiseen ei saanut kuitenkaan ryhtyä, jos yksikin osakas vastustaisi ajatusta. Mellunmäessä vastustajiakin oli alusta asti, joten tätä pidettiin mahdottomana.

Laki muuttui vuonna 2019. Nykyisin riittää, että neljä viidesosaa kannattaa ajatusta.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavamuutoksen äänestämättä. Moni valtuutettu kehui kaavaa erityisen merkittäväksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Poliitikot antoivat vuosien väännön jälkeen luvan purkaa kokonaisia kerrostaloja uusien tieltä Helsingin Mellunmäessä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat