Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Asuntokauppa jarruttaa – uudistuotannon myyntipudotus jatkuu jyrkkänä

Uudistuotannon myyntimäärien jo keväällä alkanut lasku on kiinteistönvälittäjien mukaan jatkunut. Viime vuoden heinäkuuhun verrattuna pudotusta kerrostaloissa oli liki 52 prosenttia, rivitaloissa noin 40 prosenttia omakotitaloissa 39 prosenttia.

Asuntokauppa on palaamassa koronaa edeltävälle tasolle, kertovat Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton tilastot.
Kuuntele juttu

Vanhojen ja uusien asuntojen myyntimäärät laskivat heinäkuussa selvästi keväästä ja alkukesästä, kertovat kiinteistönvälittäjien tuoreet tilastot.

Vanhoja asuntoja myytiin heinäkuussa yhteensä 4 689 kappaletta ja uusia 363 kappaletta. Edelliseen huippukohtaan eli vuoden 2021 heinäkuuhun verrattuna myyntimäärät vanhoissa ja uusissa asunnoissa laskivat viidenneksen.

Vuosien 2015–2022 tarkastelujaksoon verrattuna asuntokauppoja taottiin silti tammi–heinäkuussa toiseksi eniten. Myyntihuippu osui vuoteen 2021.

Kiinteistövälitysalan keskusliiton keräämien tilastojen mukaan vanhojen asuntojen myyntimäärät olivat 17,4 prosenttia alhaisemmat kuin vuosi sitten heinäkuussa. Vanhoja kerrostaloasuntoja myytiin heinäkuussa 2 255 kappaletta, omakotitaloja 1 213 kappaletta ja rivitaloja 1 221 kappaletta.

Myös uudistuotannossa myynnin lasku on jatkunut. Viime vuoden heinäkuuhun verrattuna pudotusta kerrostaloissa oli liki 52 prosenttia, rivitaloissa noin 40 prosenttia omakotitaloissa 39 prosenttia.

Tammi–heinäkuussa suurin pudotus on ollut uusien kerrostaloasuntojen myynnissä, joka laski lähes 39 prosenttia pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna. Rivitaloissa vastaava pudotus oli rivi- ja omakotitaloissa 22 prosentin luokkaa.

Lahdessa myyntimäärät plussalla

Kaupunkivertailussa vanhojen asuntojen heinäkuun myyntimäärät olivat Lahdessa hieman plussalla viime kesään nähden. Muissa kaupungeissa myyntimäärät jäivät jopa neljänneksen alhaisemmalle tasolle vuoden takaisista huippulukemista. Esimerkiksi Tampereella pudotusta oli liki 8,0 prosenttia ja Helsingissä peräti 26,6 prosenttia.

”Asuntokauppa on jatkanut rauhoittumistaan korona-ajan korkeista kauppamääristä. Kauppaa tehdään edelleen kuitenkin hyvällä sykkeellä. Uudehkoista omakotitaloista on jopa pulaa ja pienten asuntojen kauppa on piristymässä varsinkin yliopistopaikkakunnilla, kun opiskelijat palaavat lähiopintojen pariin,” arvioi Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Marina Salenius.

Pääkaupunkiseudulla vanhojen kerrostaloasuntojen keskimääräiset hinnat laskivat hieman toukokuun huipputasosta. Keskimääräinen neliöhinta pk-seudulla oli 5 281 euroa. Hinnat laskivat myös muualla Suomessa paitsi Turussa, jossa suunta oli lievästi ylöspäin.

Vapaa-ajan asunnoissa viime vuoden huippuluvuista tultiin tammi–heinäkuussa alaspäin liki kolmannes.

Mökkikauppojen keskihinta tammi–heinäkuussa on ollut 128 000 euroa, kun se esimerkiksi vielä vuonna 2019 oli 110 000 euroa.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry edustaa noin 3 500 suomalaista kiinteistönvälitysalan toimijaa.  Liiton jäseniä ovat Aktia Kiinteistönvälitys, Retta Group, Kiinteistömaailma, RE/MAX Suomi, OP Koti, Sp-Koti ja Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL).

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asuntokauppa jarruttaa – uudistuotannon myyntipudotus jatkuu jyrkkänä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat