Kokeile kuukausi maksutta

Hypon Brotherus: Kallis sähkö kannustaa kaupunkiasumiseen ja kerrostaloihin

Etenkin sähkölämmitteisen omakotitalon ylläpitokulut karkaavat nykymenolla jo niin suuriksi, että maakuntakeskusten kalliimpi vuokrataso tulee halvemmaksi.

Korona-ajan omakotitalobuumi saattaa taittua energianhinnan myötä alkuunsa. Moni omakotiasuja miettii sähkön kallistuessa myös muuttoa kerrostaloon, ennustaa Hypo.

Asuntomarkkinoiden vauhtivuodet ovat toistaiseksi takanapäin ja Hypon pääekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan kallis energia tulee muokkaamaan myös muuttoliikettä. Hänen arvionsa on, että entistä useampi omakotiasuja pohtii muuttoa kerrostaloon.

Etenkin sähkölämmitteisen omakotitalon ylläpitokulut karkaavat nykymenolla jo niin suuriksi, että maakuntakeskusten kalliimpi vuokrataso tulee halvemmaksi.

”Sähkön hinta on kymmenkertaistunut vuodessa ja sillä voi olla yllättäviä vaikutuksia muuttoliikkeeseen. Sähkön ja energian kova hintanousu tarkoittaa ensimmäistä kertaa osalle omakotitaloasujista, että muutto kaupunkiin kannattaa jo pelkästään asumiskulujen takia”, Brotherus toteaa verkkoblogissa.

Asuntojen hinnat laskevat loppuvuonna Hypon ennusteen mukaan reilun prosentin ja tällä hetkellä vain vahva työllisyys suojaa asuntomarkkinoita suuremmalta supistumiselta.

”Alueelliset ja erityisesti kohdekohtaiset erot lähtevät taas syvenemään. Tiukkoina aikoina myös etätyöhuoneen todellista tarvetta joudutaan miettimään uudelleen”, Brotherus pohtii.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hypon Brotherus: Kallis sähkö kannustaa kaupunkiasumiseen ja kerrostaloihin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat