Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusteollisuus RT budjettiriihestä: Pari askelta eteenpäin, mutta niukkuus jatkuu väylien kehittämisessä

RT:n mukaan suuret, viennin kilpailukykyä parantavat infrahankkeet pitäisi saada eteenpäin.

Aleksi Randell perää valtiota apua rakennusalan ongelmiin. Kuva: Laura Oja

Rakennusteollisuus RT odotti budjettiriiheltä kasvua ja elinvoimaa lisääviä liikennepäätöksiä sekä ostovoimaa tukevaa tuloveron kevennystä läpi linjan.

RT näki tärkeäksi, että kasvua hidastavasta lisäsääntelystä asumisen ja rakentamisen verotuksessa luovutaan. Lisäksi se piti tärkeänä, että kevyestä polttoöljystä riippuvainen työkoneala saadaan kustannustuissa samalle viivalle kuljetusalan kanssa.

”Pidämme hallituksen linjauksia oikeansuuntaisina varsinkin, kun samanaikaisesti riihipäätösten kanssa tuotiin lausunnolle muutosehdotus kuljetusyritysten määräaikaista polttoainetukea koskevaan lakiin. Muutoksilla on tarkoitus huomioida kuljetusalan ohella myös työkonealan vaikeutunut tilanne energiahintojen noustessa voimakkaasti”, RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell sanoo.

RT kuitenkin huomauttaa, että vaikka nyt otettiin etenkin liikennettä koskevissa linjauksissa pari askelta eteenpäin, on aiemmin otettu vähintään kolme askelta taaksepäin.

”Saimaan kanavan parantamiseen kohdennettiin aiemmin 100 miljoonan euron rahoitus, joka on jäänyt Venäjän hyökkäyssodan seurauksena toteutumatta. Nyt Itä-Suomeen suunnattu panostus jää tähän verrattuna pieneksi. Kova kustannusnousu huomioiden myös perusväylänpidossa joudutaan edelleen tyytymään historiallisen niukkaan tasoon”, Randell summaa.

Kustannusnousun välittömiä vaikutuksia tasatakseen hallitus ehdotti eilen päättyneessä budjettiriihessä perusväylänpitoon 50 miljoonaa euron lisärahoitusta. Aiemmin kehysriihessä sovittu 15 miljoonan euron leikkaus perusväylänpitoon peruttiin.

Lue lisää: Karjalan rata saa Saimaan kanavan rahat ja Suupohjan rata jatkoaikaa – myös perusväylänpito sai hallituksen budjettiesityksessä lisää rahaa

Kustannusten nousu vaikuttaa perusväylänpidon lisäksi liikenneinvestointeihin. Tarvetta hankkeiden valtuuskorotuksiin arvioidaan hallituksen mukaan syksyn lisätalousarvioesityksen ja täydentävän esityksen yhteydessä.

RT penää hallitukselta toimia, joiden avulla suuret, viennin kilpailukykyä parantavat infrahankkeet saadaan eteenpäin.

Budjettiriihessä päätettiin tukea kotitalouksien sähkö- ja lämmitysenergiahaasteita, mikä on RT:n mukaan oikea ratkaisu akuutissa kriisissä. Sen lisäksi tarvittaisiin huomattavia panostuksia korjausrakentamisen lisäämiseksi ja kestävämpiin lämmitysratkaisuihin siirtymiseksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennusteollisuus RT budjettiriihestä: Pari askelta eteenpäin, mutta niukkuus jatkuu väylien kehittämisessä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat