Aurinkopuisto nousee Pyhäsalmen kaivoksen käytöstä poistetulle alueelle – ”Valtava aurinkoenergiapotentiaali”
Aurinkopuisto on osa laajempaa hanketta.

Pyhäjärvellä Pyhäsalmen kaivosalueelle suunnitellun 13 MW:n Callio Solar Park I -aurinkopuiston rakentaminen käynnistyy valmistelevilla maatöillä.
Aurinkopuiston toteuttaa hankeyhtiö Callio Hitura Solarpark, jonka taustalla toimivat Solarigo Systems ja Skarta Energy.
Projekti jatkuu aurinkopaneelien asentamisella, joka aloitetaan kesäkuussa ja aurinkopuiston kaupallinen tuotanto alkaa vuoden 2024 loppupuolella.
Aurinkopuisto rakennetaan kaivoksen käytöstä poistetulle ja täytetylle rikastushiekka-altaalle. Callio Solar Park -projektissa pyritään luomaan edellytykset käytöstä poistettavien kaivosalueiden valjastamiseksi aurinkosähkön tuotantoon laajemmin ensin Suomessa, sitten Pohjoismaissa. Aurinkopuiston rakentaa Solarigo Systems.
Tiedotteen mukaan Callio Solar Park I koostuu yhteensä 20 000 aurinkopaneelista. Puiston 13 MW:n teho on sama kuin Suomen tämän hetken suurimmassa aurinkopuistossa.
Aurinkopuisto sijoitetaan suljetulle rikastushiekka-altaalle, koska alue on muutoin vaikeasti hyödynnettävissä eikä sille saa esimerkiksi istuttaa puita tai tehdä pysyviä rakennelmia.
”Suomessa on hurja määrä käytöstä poistettuja jättö- ja joutomaita, joissa lepää valtava aurinkoenergiapotentiaali. Calliosta tehty investointipäätös on merkittävä yhteistyöllä saavutettu tavoite ja konkreettinen osoitus tämän potentiaalin hyödyntämisestä,” Skarta Energyn varatoimitusjohtaja Vikke Saarelainen kertoo.
Callio Solar Park I:n tuottama sähkö hyödynnetään pääosin paikan päällä. Pyhäsalmen kaivoksen maanalaisen toiminnan päättyessä kaivoksen ympäristöön kehitetään Callio-yritysaluetta, jonka toimijat hyödyntävät kaivoksen olemassa olevaa infrastruktuuria ja tulevaa aurinkopuistoa.
Aurinkopuiston salkunhallinnasta eli tuotannon optimoinnista ja markkinaoperoinnista vastaa Lumme Energia.
Callio Solar Park I on osa Callio-Hitura Solarpark -hanketta, jonka ensimmäinen vaihe sijoittuu Callioon.
Hankkeen toisen vaiheen eli Hituran kaivoksen aurinkopuiston toteutus jatkuu suunnittelulla ja luvittamisella.
Hankkeen kokonaisinvestointi on 61 miljoonaa euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeelle 12,1 miljoonan euron Next Generation EU -avustuksen.
Hanketta on valmisteltu yhteistyössä Pyhäjärven Callion ja Pyhäsalmi Minen kanssa Calliossa ja Nivalan kaupungin ja Hituran kaivosalueen omistajan kanssa Nivalassa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Aurinkopuisto nousee Pyhäsalmen kaivoksen käytöstä poistetulle alueelle – ”Valtava aurinkoenergiapotentiaali””