Tampere irtisanoi professoreita ja osa lähti ovet paukkuen itse

Tampereen teknillisen yliopiston hyvä maine rakentajien silmissä on rapautunut nopeasti. Rakennusosaston keulakuvana tunnettu professori Ralf Lindberg lähti alkuvuodesta petyttyään sekä yliopiston johtoon että joihinkin kollegoihinsa. Myös professori Jarmo Laitinen aikaisti eläkkeelle lähtöään. Kovin paukku oli, että yliopisto irtisanoi kaksi talotekniikan professoria, Timo Kaleman ja Hannu Ahlstedtin ja ilmoitti puolittavansa talotekniikan opetuksen. Timo Kalema kirjoittaa mistä tässä on kysymys.

Tulevaisuuden Aallossa rakentamista opetetaan englanniksi pääosin ulkomaisin professorivoimin

Aalto-yliopistossa iso osa uusista rakennuspuolen professoreista on ulkomaalaisia ja tämä suuntaus vain korostuu nyt hakuprosessissa olevien professuurien osalta. Linja on tietoinen ja perustuu Aallon tavoitteisiin nousta kansainväliseksi huippututkimusyliopistoksi. Myös merkittävä osa väitöskirjojen tekijöistä on ulkomaalaisia.

Putkialan insinöörikoulutus kiinnosti hakijoita

Lvi-alan insinöörikoulutukseen hakeneiden määrä kasvoi kevään yhteishaussa. Niihin insinööritutkinnon koulutusohjelmiin, jotka pätevöittävät lvi-alan työtehtäviin, oli yli 400 hakijaa enemmän kuin viime vuonna. Hakijoita oli kaikkiaan 1600. Aloituspaikkoja oli 420, kun viime vuonna niitä oli tarjolla 350.