Tekniikan akateemiset TEK on huolissaan jatkuvasta tieteen rahoituksen laiminlyönnistä. Aalto-yliopiston lisärahoitus on tästä yksi konkreettinen esimerkki.
TEK:n koulutuspolitiikasta vastaava johtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki pitää vastuuttomana resurssien leikkaamista osaamispohjaisen viennin ja työllisyyden moottorilta.
”Aalto-yliopisto on jo osoittanut huomattavaa tuloksellisuutta muun muassa synnyttämällä osaamisintensiivisiä start-up yrityksiä ja niiden myötä työpaikkoja. Kansainvälisen vertailun (Leiden ranking) mukaan Aalto on maailman kymmenen parhaimman yliopiston joukossa, kun mittarina on teollisuuden kanssa yhteistyössä tehdyt julkaisut. Yliopisto on myös tehnyt viime vuosina useita kansainvälisiä professoreiden huippurekrytointeja”, hän sanoo.
Korhonen-Yrjänheikki vaatii, että Aallon budjettirahoitus on saatava vakaalle ja pysyvälle pohjalle, jotta yliopisto voi täyttää sille annetun tehtävän kansallisen kilpailukyvyn vahvistamisessa.
TEK:n mukaan Suomen lähihistorian hallitusten ohjelmissa kirjaukset panostamisesta vientiteollisuuden tarvitsemaan osaamiseen ja innovaatioihin ovat olleet enemmän sanoja kuin tekoja.
”Rinteen budjettiesitys jatkaa valitettavasti samaa linjaa. Kun uusien vientituotteiden kehittämiseen eivät investoi yritykset eikä valtio, vientitulot hiipuvat ja suomalaisten hyvinvoinnin pohja rapautuu”, Korhonen-Yrjänheikki kiteyttää.
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “TEK: Valtio on pettämässä lupauksensa Aalto-yliopiston lisärahoituksesta”
Ikävä juttu, että lupauksista ei pidetä kiinni. Sivuasiana osui silmiin maininta: ”kun mittarina on teollisuuden kanssa yhteistyössä tehdyt julkaisut”
Mietin, että mitä sellainen mittari käytännössä indikoi, jossa mittarina on se, kuinka monta prosenttia julkaisuista on sellaisia, joiden kirjoittajakunnasta yksi tai useampi on akateemisen maailman ulkopuolisia? Lähinnä eurooppalaiset ja japanilaiset teknilliset yliopistot ovat tuolla mittarilla näköjään kärkisijoilla. MIT, Oxford, Cambridge, Harvard ja monet muut amerikkalaiset ja brittitaustaiset huippuyliopistot ovat tuolla mittarilla jossain kolminumeroisilla sijoilla.
Yleisesti huippuyliopistojen ranking-mittarina on tieteellisen työn taso. Yksi kriteeri tässä on Nobel-palkintojen määrä. Niistä ei ole tällä vuosisadalla päässyt nauttimaan muut kuin Oulun yliopisto.
Mutta jos kansainvälisesti arvostetuilla mittareilla ei pärjätä, keksitään uusia ja jos suomalaisopiskelijat eivät saa aikaan riittävästi väitöskirjoja, teetetään ne kiinalaisilla. Ainakin mittarit raksuttavat ylös, vaikka mitään muuta hyötyä tästä ei olisikaan.
Tavallaan jopa ymmärrän hallitusta: jos Aaltoa ei kiinnostaa kouluttaa suomalaisia insinöörejä Suomen tarpeisiin, niin valtionko pitäisi ummistaa silmänsä ja lisätä ulkomaalaisten kouluttamista ja ulkomaisten professoreiden palkkaamista. Johan elvytysrahatkin menevät virolaisrakentajien työllistämiseen.
Itse asia eli tutkimuksen näivettyminen, on huolestuttavaa. Rakennusalan yrityksiä se tosin ei paljon liikuta, sillä kuten professori Ralf Lindberg on huomauttanut, rakentamisessa pärjää hyvin 1800-luvulla kehitetyillä tekniikoilla. Uutta on tullut sen jälkeen hyvin vähän. Tietokoneen copy-komento lienee eniten tuottavuutta nostanut keksintö, mutta jokin BIM on jo pelkkää kosmetiikkaa.
Huiputusopiston todellisia arvoja ovat rahoittajien kusettaminen (kokonaiskustannusmalli), henkilökunnalta varastaminen (kokonaistyöaika) sekä vero- ja lahjoitusvarojen haaskaus yliopiston perustehtävien kannalta toisarvoisiin asioihin (hallinto, ulkoinen viestintä).