YIT urakoi tuotanto- ja logistiikkakiinteistön Mäntsälään

YIT on solminut Nordico-trading Oy:n kanssa urakkasopimuksen lähes 4 000 neliön tuotanto- ja logistiikkakiinteistön toteuttamisesta Kapulin yritysalueelle Mäntsälään. Kehä V Logistics -nimisen kiinteistön rakentaminen on jo käynnissä, ja se valmistuu syyskuussa 2013. Hankkeen kokonaisarvo on noin 4 miljoonaa euroa.

Asunnon ostoaikeet ovat vähentyneet syyskuussa

Kuluttajien luottamusindikaattori on vahvistunut hieman syyskuussa. Kuluttajien aikeet ostaa asunto painuivat kuitenkin kuukautta aiemmasta. Aikomukset peruskorjata asuntoa ovat puolestaan samalla tasolla kuin kuukautta aiemmin. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorista.

Hannele Pokka: Rakennusalan kilpailun puute heikentää laatua ja asuntojen saatavuutta

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan Suomessa on erittäin keskittynyt rakennusala, mikä on osaltaan johtanut rakentamisen heikkoon laatuun. ”Suuret urakat ja hankkeet pilkotaan ja ulkoistetaan kymmenille aliurakoitsijoille, jolloin kukaan ei kanna enää kokonaisvastuuta. Pääurakoitsijaa kiinnostaa vain aikataulu ja tulos, kun puuttuu tahto ja intressi rakentaa hyvin. Nyt kilpailun puute vaikuttaa sekä asuntojen saatavuuteen että rakentamisen laatuun.”

Yle: Oulun Toppilansalmen siilot puretaan tornitalojen tieltä

Oulun Toppilansalmen vanhat viljasiilot puretaan ja niiden tilalle rakennetaan siilojen muotoa noudattavat uudet tornitalot. Uusien tornitalojen rakentaminen käynnistyy loka-marraskuun vaihteessa ja talojen pitäisi valmistua maaliskuussa 2014. Asiasta kertoi Yle Uutiset.

Kiurulta kaksi keinoa Helsingin seudun vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi

Asuntoministeri Krista Kiuru on tehnyt kaksi avausta siitä, kuinka pulaa kohtuuhintaisista, valtion tukemista vuokra-asunnoista voitaisiin helpottaa Helsingin seudulla. Yksi ratkaisu voisi olla myöntää valtion tukemien vuokra-asuntojen rakentamiseen täytetakaus myös omarahoitusosuuteen. Lisäksi ministeri ehdottaa, että Helsingin seudulla otetaan jälleen käyttöön rakentamisen käynnistysavustukset.

YIT:n asuntomyynti jatkunut hyvänä kolmannella neljänneksellä

YIT:n asuntomyynti on jatkunut hyvänä kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä. YIT arvioi, että se myy Suomessa kuluttajille yli 400 asuntoa heinä-syyskuussa 2012 ja Kansainvälisten rakentamispalveluiden asuntomyynti on noin 1 100 kappaletta. Viime vuoden vastaavalla jaksolla YIT myi Suomessa kuluttajille 396 asuntoa ja Kansainvälisten rakentamispalveluiden myynti oli 1 068 asuntoa. YIT kertoi ennakkotietoja asuntomyynnistään pääomamarkkinapäivänsä yhteydessä 25. syyskuuta Saksan Aachenissa.

Lemminkäinen sai Kauppakeskus Hansan ilmanvaihtourakan Turussa

Lemminkäinen uusii Turun keskustassa sijaitsevan Kauppakeskus Hansan peruskorjattavan osan ilmanvaihtojärjestelmän. Ilmanvaihtourakka käsittää noin
8 000 neliötä ja on arvoltaan noin 1,3 miljoonaa euroa. Kohteen rakennustyöt on jo aloitettu ja niiden on määrä valmistua maaliskuussa 2013.