Kiinteistösijoitusmarkkinoiden näkymät kääntyvät heikommiksi

Talouden epävarmuus hämmentää näkymiä kiinteistömarkkinoilla kautta linjan. Keväällä vahvistuneet odotukset paremmasta tulevaisuudesta ovat kääntyneet nopeasti negatiivisemmiksi sekä sijoitus- että vuokramarkkinoilla. Kaupankäyntiin ei odoteta piristystä, toimitilojen vuokratasojen odotetaan kääntyvän laskuun ja vajaakäytön nousuun. Sijoittajien pääomat hakeutuvat ennen kaikkea riskittömiksi koettuihin core-kohteisiin.  Tiedot perustuvat KTI Kiinteistötieto Oy:n julkaisemaan Markkinakatsaukseen sekä KTI:n Raklin toimeksiannosta lokakuussa toteuttamaan Rakli-KTI Toimitilabarometrikyselyyn. Barometriin vastasi 77 kiinteistömarkkinoiden ammattilaista.

Ikea tutkii mahdollisuutta rakentaa uusi tavaratalo Espoon Leppävaaraan

Ikea tutkii yhdessä Espoon kaupungin ja Evata Development Oy:n kanssa mahdollisuutta rakentaa uusi tavaratalo kauppakeskus Sellon viereen Leppävaaraan. Ikean suunnitelmissa ei kuitenkaan ole rakentaa Espooseen toista tavarataloa, vaan yhtiö kaavailee muuttavansa pois nykyisestä Espoon tavaratalosta Lommilassa. Yhtiön mukaan Lommilan noin 20 000 neliön laajuinen myymälä on käynyt liian pieneksi.

Tapiolan rahasto osti Stockmannin tavaratalon kiinteistön Espoosta

Kiinteistö-Tapiola Oy:n hallinnoima Tapiola KR III Ky -kiinteistöpääomarahasto on ostanut Wereldhavelta Tapiolassa sijaitsevan tavaratalokiinteistön, jossa Stockmannin tavaratalo toimii. Ostettu kiinteistö sijaitsee Tapiolan ydinkeskustassa osoitteessa Länsituulentie 5. Tapiola KR III Ky:n liiketilat Tapiolassa kasvavat kaupan myötä noin 11 500 neliölla. Rahasto on myös allekirjoittanut Stockmannin kanssa esisopimuksen, jonka mukaan laajennettu tavaratalo siirretään uusiin tiloihin Tapiolassa.

Helsingin ja Espoon uusien asuntojen kauppa romahti

Kansainvälinen talouskriisin aiheuttama epävarmuus on iskenyt Helsingin asuntokauppaan, sillä uusien asuntojen kauppa romahti huippuvilkkaasta helmi-kesäkuun jaksosta peräti 55 prosenttia. Kaupat vähenivät jyrkästi myös Espoossa, mutta Vantaalla kaupat lisääntyivät kesä-lokakuussa, ilmenee Rakennuslehden pääkaupunkiseutua koskevasta asuntomarkkinakatsauksesta.

Vason passiivitalohankkeen rakentaminen käynnistymässä lopulta Naantalissa

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy (Vaso) on puuhannut jo parin vuoden ajan passiivitaloluokkaan kuuluvaa pari- ja rivitalojen aluetta Naantalin Soinisiin. Hankkeen varsinaiset rakennustyöt pääsevät joulukuussa lopulta käyntiin, kun alun perin ensimmäisten asuntojen piti olla silloin jo muuttovalmiita. Hankintalain mukaisessa kilpailullisessa neuvottelumenettelyssä hankkeen kvr-urakoitsijaksi on valittu Hartela Oy. Kohde valmistuu kahdessa osassa: jouluksi 2012 ja keväällä 2013.

Energiatehokkuuden parantaminen voi nostaa toimistokiinteistön arvoa 7 prosenttia

Energiatehokkuutta parantavilla toimenpiteillä voi tuoreen selvityksen mukaan nostaa toimistokiinteistön arvoa jopa seitsemän prosenttia. Selvityksessä laskettiin energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden vaikutuksia kiinteistön arvoon mallikiinteistön avulla. Selvityksen teki kiinteistöjen arvonmääritykseen erikoistunut Kiinteistötaito Peltola & Co Oy.

Harkimo rakennuttaa 120-metrisen pilvenpiirtäjän Hartwall Areenan viereen

Liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo aikoo rakennuttaa Helsingin Hartwall Areenan parkkihallin päälle 35-kerroksisen pilvenpiirtäjän. Leijonatorniksi ristittyyn rakennukseen tulee sekä asuntoja että viihde- ja toimistotiloja. Hankkeen kustannukset nousevat 150 miljoonaan euroon. Lähes 120 metriin kohoavasta tornista tulee Suomen korkein rakennus. Suomessa on sitä korkeampia rakennelmia, mutta ei yhtään varsinaista rakennusta.