Kiinteistönvälittäjien optimismi hiipunut keväästä

Kiinteistömaailman tuore kiinteistönvälittäjäbarometri ennakoi talouden synkistyvän tunnelman vaikuttavan asuntokaupan vireeseen seuraavan puolen vuoden aikana. Kuluttajien käyttäytymistä leimaa varovaisuus, kauppamäärien odotetaan vähenevän ja myyntiaikojen pitenevän. Myöskään asuntojen hintakehityksen suhteen välittäjät eivät ole enää niin optimistisia kuin vielä keväällä.

Eteran kiinteistösijoitusten tuotto koheni selvästi

Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Eteran kiinteistösijoitusten tuotto oli kuluvan vuoden tammi-syyskuussa 4,3 prosenttia. Eteran mukaan kiinteistösijoitusten tuottokehitys oli pitkän aikavälin tavoitetasolla. Tuotto koheni selvästi vuotta aiemmasta, jolloin eläkeyhtiön kiinteistösijoitukset tuottivat vain 1,4 prosenttia.

SRV myy Nurmijärven logistiikkahankkeen Pohjolalle

SRV on 26. lokakuuta myynyt Nurmijärvellä parhaillaan rakenteilla olevan logistiikkakeskus GCC Ilvesvuoren Pohjola Vakuutus Oy:lle. Noin 7 300 neliömetrin laajuinen kohde valmistuu vuoden 2012 syksyyn mennessä. Logistiikkakeskus perustuu SRV:n kehittämään Grand Cargo Center -tilakonseptiin, ja se sijaitsee E12-moottoritien Nurmijärven liittymässä.

YIT:n rakennuskohteet keräävät kunniaa Venäjällä

YIT on saanut syksyn aikana Venäjällä eri asumisen palkintoja. YIT:n Moskovan asuinalue Prozorovskoye-Golitsino voitti kansallisen Rref Awards-2011 -kilpailun Uusi konsepti -kategorian. Pietarissa YIT voitti Trinity-asuintalokokonaisuudellaan Paras asuntorakennuskohde -sarjan Rakentamisen laatujohtaja 2011 -kilpailussa. Lisäksi YIT:n Pietariin rakentama asuintalo, Toreza 44, on valittu yhdeksän parhaan projektin joukkoon, jotka esitellään toukokuussa 2012 kansainvälisessä Fiabci Prix d’excellence -kilpailussa.

Saton liikevaihto ja tulos kasvoivat selvästi

Asuntosijoitusyhtiö Sato-konsernin liikevaihto ja tulos kohenivat kuluvan vuoden tammi-syyskuussa reippaasti vuoden takaisesta. Korkea vuokrausaste, sijoitusasuntojen määrän kasvu sekä keskineliövuokran nousu tukivat niin vuokratuottojen kuin tuloksenkin selvää kasvua. Saton aloitettujen sekä rakenteilla olevien omistusasuntojen määrä kasvoi, mutta valmistuneiden asuntojen määrä supistui. Konsernin nettovuokratuottojen ja tuloksen ennen veroja odotetaan paranevan tänä vuonna verrattuna viime vuoteen.

Tampereen Ratinanranta sai vuoden 2011 Kestävä Kivitalo -palkinnon

Vuoden 2011 Kestävä Kivitalo -palkinto on myönnetty tunnustuksena Tampereen kaupungin kehitys- ja kaavoitustyöstä Ratinanrannan asuinalueen suunnittelussa ja toteutuksen ohjauksessa. Aluetta on suunniteltu ja toteutettu kaupungin eri yksiköiden yhteistyössä Ratina-projektin johdolla. Palkinnon saivat Tampereen kaupunki, alueen asemakaavoittajana toiminut arkkitehti Juha Jaakola sekä arkkitehti Mikko Järvi.

Varman kiinteistösijoitusten tuotto koheni

Keskinäisen työeläkevakuutusyhtiö Varman kiinteistösijoitusten tuotto parani tammi-syyskuussa 2011. Tuottoa kertyi kuluvan vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana 4,6 prosenttia, kun vuotta aiemmin lukema oli 2,5 prosenttia. Muista työeläkevakuuttajista poiketen Varmalla kiinteistösijoitukset eivät olleet tuottoisin omaisuuslaji, sillä pääomasijoitukset ja noteeraamattomat osakkeet tuottivat paremmin. Noteerattujen osakkeiden painamana yhtiön kaikkien sijoitusten tuotto jäi kuitenkin 4,2 prosenttia miinukselle.

Eläke-Tapiolan kiinteistösijoitusten tuotto parani

Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Tapiolan kiinteistösijoitusten tuotto koheni tammi-syyskuussa 2011. Eläkeyhtiön kiinteistösijoitukset tuottivat kuluvan vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana 4,4 prosenttia, kun vuotta aiemmin niiden tuotto oli 2,9 prosenttia. Muiden työeläkevakuuttajien tavoin myös Eläke-Tapiolalla kiinteistösijoitukset olivat tuottoisin omaisuuslaji. Yhtiön kaikkien sijoitusten tuotto jäi 4,8 prosenttia miinukselle.