YIT tuottaa jatkossa DNA:n teknisten tilojen palvelut

YIT Kiinteistötekniikka Oy ja DNA Oy ovat allekirjoittaneet liikkeenluovutus- ja palvelusopimuksen. Sen mukaan YIT vastaa maaliskuun alusta alkaen DNA:n eri puolilla Suomea sijaitsevien teknisten tilojen ylläpito-, huolto-, rakentamis- ja asiantuntijapalveluista. Sopimuksen piiriin kuuluu yhteensä noin 120 teknistä tilaa. Samalla DNA:lta siirtyy kolme henkeä YIT:n palvelukseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä.

Lujapalvelut osti Kiinteistöpalvelu Voutilaisen

Kiinteistö- ja siivouspalveluja tarjoava Lujapalvelut Oy on helmikuussa tehdyllä kaupalla ostanut tamperelaisen Kiinteistöpalvelu Voutilainen Oy:n koko osakekannan yhtiön perustajalta, toimitusjohtaja Ari Voutilaiselta. Kiinteistönhoito- ja -huoltopalveluja tarjoava Kiinteistöpalvelu Voutilainen työllistää 16 henkeä. Yhtiö jatkaa toistaiseksi toimintaansa omalla nimellään. Myös Ari Voutilainen jatkaa yhtiön palveluksessa.

Kauppakeskus Kampin myynti kasvoi kymmenyksellä viime vuonna

Helsingin keskustassa sijaitsevan Kauppakeskus Kampin myynti oli 230,5 miljoonaa euroa vuonna 2010. Kasvua edellisen vuoden myyntiin verrattuna kertyi noin 10 prosenttia. Kauppakeskuksen kävijämäärä oli 33,9 miljoonaa. Kauppakeskus Kamppi on myynniltään Helsingin keskustan suurin ja kävijämäärältään edelleen Suomen suurin kauppakeskus.

Sveafastigheterin kolmas rahasto sai sijoitussitoumuksia 317 miljoonalla eurolla

Ruotsalaistaustainen kiinteistösijoitusyhtiö Sveafastigheter on sulkenut kolmannen rahastonsa. Sveafastigheter Fund III -rahasto keräsi sijoitussitoumuksia 317 miljoonalla eurolla. Kiinteistösijoituksiin Pohjoismaissa ja Baltiassa keskittyvä Sveafastigheter Fund III on tähän mennessä tehnyt neljä sijoitusta hotelli-, toimisto- ja logistiikkakiinteistöihin Ruotsissa ja Suomessa. Lähes 10 prosenttia rahaston omasta pääomasta on nyt sijoitettu.

Marko Tulokas Itellan kiinteistöyhtiön johtoon

Itella Oyj perusti viime vuodenvaihteessa erillisen Itella Real Estate Oy -tytäryhtiön omistamaan ja hallinnoimaan konsernin kaikkia Suomessa sijaitsevia kiinteistöjä. Aiemmin tehtäviä hoiti konsernin sisäinen palveluyksikkö. Itella Real Estaten vastuulla on yhteensä 800 000 neliömetrin kiinteistökanta. Itella Real Estaten  toimitusjohtajaksi on nimitetty 1. maaliskuuta alkaen kauppatieteiden maisteri Marko Tulokas.

Olli Salakka luopui myös Raklin hallituksen puheenjohtajan tehtävästä

VVO-yhtymä Oyj:n entinen toimitusjohtaja Olli Salakka on 23. helmikuuta luopunut terveydellisistä syistä Raklin hallituksen puheenjohtajuudesta. Puheenjohtajan tehtävää hoitaa 6. huhtikuuta pidettävään Raklin vuosikokoukseen asti varapuheenjohtaja Ossi Hynynen Sponda Oyj:stä.

Kira esittää hallitusohjelmaan neljä kiinteistö- ja rakennusalaan liittyvää tavoitetta

Kolmestatoista merkittävästä kiinteistö- ja rakentamisalaa edustavasta järjestöstä muodostuva Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi on koonnut alan yhteiset tavoitteet, jotka se vaatii vuosien 2011-2015 hallitusohjelmaan. Tavoitteet ovat: energiatehokkuuden parantaminen erityisesti olemassa olevassa rakennuskannassa, osaamisen ja työvoiman saannin turvaaminen, talousrikollisuuden torjunta sekä rakennetun ympäristön ministeriön perustaminen.

Marja Tiura ja Nova-miehet kuiville säätiön lahjussopasta

Kansanedustaja Marja Tiura (kok.) sai Nova Groupilta liki 22000 euron arvosta etuja istuessaan Anna Tapion säätiön hallituksessa. Syyttäjä ei kuitenkaan löytynyt näyttöä siitä, että Tiura olisi suosinut Novaa säätiön koulun peruskorjaus- tai muissa rakennushankkeissa. Lahjussyytteen nostamiseksi Tiuraa vastaan ei siis ollut perusteita.