Pietarin kaupunki kauppaa Astoria-hotellia 38 miljoonalla eurolla

Pietarin kaupunki on alustavasti asettanut perinteisen luksushotellin Astorian kiinteistön lähtöhinnaksi vähintään 1,5 miljardia ruplaa (n. 38 miljoonaa euroa). Kaupunki aikoo huutokaupata noin 17 000 neliömetrin laajuisen hotellikiinteistön, jonka nykyinen vuokrasopimus ulottuu vuoteen 2046. Asiasta kertoi The St. Petersburg Times.

Helsingin asumisväljyys kehittynyt muuta maata hitaammin myös viime vuosina

Helsingin asumisväljyyden kasvava kehitys hidastui muuhun maahan verrattuna 1990-luvun alusta lähtien ja aivan viime vuosina Helsingin väljyyskasvu on edelleen hidastunut, kun taas koko Suomen väljyyskasvu on jatkunut vakaana. Vaikka Helsingin väljyyskasvu on jäänyt junnaamaan paikalleen, pääkaupungin asumisväljyyden kasvun ei kuitenkaan vielä uskota saavuttaneen saturaatiopistettään. Nämä seikat käyvät ilmi Markku Lankisen ja Henrik Lönnqvistin Helsingin Tietokeskukselle tekemästä tutkimuksesta.

NCC saneeraa tehtaan toimistoksi Turussa

NCC Rakennus Oy osti kesäkuun lopulla Jokikadun kiinteistön Turun kaupungilta ja myi sen edelleen Vuokrakartio Oy:lle. Samalla NCC teki Vuokrakartion kanssa sopimuksen vanhan Pyrkijän polkupyörätehtaan peruskorjauksesta toimistokäyttöön. Kaupan arvo on yli 12 miljoonaa euroa. Kiinteistön rakennustyöt käynnistyvät loppukesällä ja toimitilat noin 300 hengelle valmistuvat vuoden 2011 lopussa.

Sagax osti 10 kiinteistön salkun Helsingistä

Ruotsalainen kiinteistösijoitusyhtiö AB Sagax on hankkinut 327 miljoonalla Ruotsin kruunulla (n. 34 miljoonaa euroa) 10 kiinteistöä käsittävän salkun kiinteistösijoitusrahasto Nordic Real Estate Partnersilta. Helsingissä sijaitsevien kiinteistöjen vuokrattava pinta-ala on 43 000 neliömetriä. Suurin osa kiinteistöistä on teollisuus- ja varastotilaa. Hankittujen tilojen vuokrausaste on 96 prosenttia.

Sponda ei joudu maksamaan yli 130 miljoonan euron veroja

Korkein hallinto-oikeus on päättänyt Sponda Kiinteistöt Oy:n (ent. Kapiteeli Oy) vahvistettujen tappioiden vähennysoikeuden Spondan hyväksi. KHO:n päätöksestä ei ole mahdollista valittaa. Siten Sponda ei joudu maksamaan verottajan ja hallinto-oikeuden yhtiön maksettavaksi aiemmin määräämiä yhteensä 131 miljoonan euron veroja ja 8,9 miljoonan euron yhteisökorkoja sekä viivekorkoja.

Viron kiinteistökaupat lisääntyivät neljänneksen huhti-kesäkuussa 2010

Viron kiinteistöjen ja maa-alueiden kauppojen lukumäärä kasvoi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 25 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Nousu oli voimakkainta neljään vuoteen. Kauppojen määrä oli nousussa jo ensimmäisellä neljänneksellä, jolloin vuosimuutos oli +14 prosenttia. Nämä seikat käyvät ilmi Viron kiinteistörekisteriä ylläpitävän Maaviraston ennakkotiedoista.

Suuren rakennusyhtiön unelma-asunto paljastui katastrofiksi

Iäkäs pariskunta osti viisi vuotta sitten asunnon YIT:n rakenteilla olleesta kahden kerrostalon yhtiöstä Lohjalta. Mainoksen perusteella seuraavana vuonna valmistuva asunto vaikutti unelmien kodilta: ”Vain uusi koti antaa näin pitkäaikaisen turvan ja huolettoman mielen”, se lupasi.

Uusien asuntojen virheet entistä massiivisempia

Vuotavia kattoja, väärin valettuja perustuksia, jätevettä tulvivia wc-pönttöjä. Uusissa asunnoissa on viime aikoina törmätty ongelmiin, jotka tekevät pahimmillaan kodin asumiskelvottomaksi. Espoon rakennusvalvonnan mukaan asunnoissa on ollut virheitä, joita ei ennen osattu edes kuvitella. Esimerkiksi putket on jouduttu uusimaan useammastakin asunnosta ennen kuin asukkaat ovat edes muuttaneet sisään. Eräässä taloyhtiössä jätevedet valuivat suoraan talon alle.