Kotitalouksien asunnon peruskorjausaikeet laskussa

Kotitalouksien aikeet peruskorjata asuntoaan seuraavan 12 kuukauden aikana painuivat marraskuussa edelliskuukauden lukemista ja jäivät samalla myös alemmaksi kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan kotitalouksien aikeet ostaa asunto samoin kuin kuluttajien yleinen luottamus talouteen säilyivät marraskuussa kutakuinkin lokakuun tasolla. Nämä seikat käyvät ilmi tuoreesta Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorista.

Rakentamisen luottamus vakaana marraskuussa

Rakentamisen luottamus pysyi lähes ennallaan marraskuussa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kuukausittaiseen suhdannetiedusteluun perustuvan rakentamisen luottamusindikaattorin kausitasoitettu saldoluku on marraskuussa -16, kun lokakuun lukema oli -17. Luottamusindikaattorin pitkäaikainen keskiarvo on -6.

SRV rakentaa Paattisten koulun ja päiväkodin Turkuun

SRV Asunnot Oy on saanut Turun Tilaliikelaitokselta Paattisten koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen rakennusurakan. Urakan arvo on noin 5,1 miljoonaa euroa. Koulu- ja päiväkotirakennuksen lisäksi hanke koostuu ulkovarastosta. Kerrosala on noin 4 100 neliötä. Tarkoitus on, että oppilaat pääsisivät uuteen kouluun tammikuussa 2012.

Ikea laittoi projektinsa Venäjällä jäihin

Ikean kymmenes vuosi Venäjällä on päättymässä mollivoittoisissa tunnelmissa. Moskovan Ikea Mosin johtaja Per Venslag kertoo, että uusien Ikeoiden rakentaminen pistetään jäihin 3-5 vuodeksi Venäjällä. ”Keskitymme jo rakennettujen kauppakeskuksien kehittämiseen.” Myös Ukrainan projektit jäädytetään. Yhtiöllä on Venäjällä 12 kauppakeskusta. Samaran ja Ufan Ikean avajaisia valmistellaan parhaillaan.

RYM:n ensimmäinen tutkimusohjelma käyntiin – budjetti 21 miljoonaa

Rakennetun ympäristön strategisen huippuosaamisen keskittymän RYM Oy:n ensimmäinen tutkimusohjelma käynnistyy jo vuoden 2010 lopussa. Vuosina 2010-2013 toteutettavan PRE-ohjelman (Built Environment Process Re-engineering) tavoitteena on luoda kiinteistö-, rakennus- ja infra-alalle täysin uusia toimintatapoja ja liiketoimintamalleja. PRE-ohjelman budjetti on 21 miljoonaa euroa.

Rakennusliike Reponen sai 24 miljoonan euron urakat VVO:lta

VVO-yhtymä Oyj ja Rakennusliike Reponen Oy ovat perjantaina 26. marraskuuta allekirjoittaneet urakkasopimukset kolmesta vuokra-asuntokohteesta pääkaupunkiseudulla. Kohteisiin tulee yhteensä 199 vuokra-asuntoa. Kohteiden kokonaishankinta-arvo on noin 35 miljoonaa euroa, josta Reposen pääurakoiden osuus on noin 24 miljoonaa euroa. Kaikki työmaat käynnistyvät joulukuussa 2010.

Olkiluodon kolmosyksikkö käyttöön vasta vuoden 2013 jälkipuoliskolla

Teollisuuden Voima Oyj on perjantaina 26. marraskuuta tarkentanut aiemmin ilmoitettua tietoa Olkiluoto 3 -laitosyksikön valmistumisesta säännölliseen sähköntuotantoon. TVO kertoi jo viime keväänä, että voimalan käyttöönotto lykkääntyy vuoteen 2013. Nyt käyttöönoton aikataulu on täsmentynyt vuoden 2013 jälkipuoliskolle.