Cityconin liikevaihto kasvoi viime vuonna

Kauppakiinteistöihin erikoistuneen kiinteistösijoitusyhtiö Cityconin liikevaihto kasvoi viime vuonna vuoteen 2012 verrattuna. Myös yrityksen operatiivinen tulos kasvoi, toimitusjohtaja Marcel Kokkeelin mukaan onnistuneen vuokraustoiminnan sekä hallintokulujen leikkausten ansiosta. Yrityksen tulos ennen veroja sen sijaan heikkeni noin 5 miljoonalla eurolla.

YIT:n liikevaihto ja kannattavuus heikkenivät vuonna 2013

YIT:n liikevaihto ja tulos heikkenivät vuonna 2013. Suomessa katetta heikensi toimitilarakentamisen vaikeudet ja se, että asuntoja jouduttiin kysynnän vaikeutumisen vuoksi myymään sijoittajille vuokra-asunnoiksi. Venäjällä mutta ruplan devalvoituminen heikensi tulosta, vaikka toiminta kasvoikin edelleen.

Pöyry käänsi tuloksensa voitolliseksi myymällä pääkonttorinsa

Konsulttiyritys Pöyryn liikevaihto supistui sekä viime vuoden viimeisellä neljänneksellä että koko vuonna 2013. Yhtiö onnistui kuitenkin kääntämään tuloksensa sekä vuosineljännestasolla että koko vuoden osalta voitolliseksi. Tosin tulos olisi jäänyt edelleen tappiolliseksi ilman viimeisellä neljänneksellä toteutettua Vantaan toimistokiinteistön myyntiä, jolla oli 13,8 miljoonan euron positiivinen vaikutus liikevoittoon.

Rakentamisen ansiot nousivat 2,0 prosenttia vuonna 2013

Rakentamisen palkansaajien nimellisansiot nousivat viime vuonna 2,0 prosenttia. Lukema oli täsmälleen sama kuin kaikkien palkansaajien keskimääräinen nimellisansioiden nousuvauhti. Reaaliansiot puolestaan nousivat 0,5 prosenttia. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin ennakkotiedoista.